Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 11.
heinäkuuta
2020.

Kauppakeskukset koetaan turvallisiksi ostospaikoiksi - hygieniaan panostamista arvostetaan

Media

Kesäkuun puolivälissä toteutettu laaja kuluttajakysely vahvistaa, että suomalaiset pitävät kauppakeskuksia turvallisina asiointipaikkoina. 55 % kuluttajista aikoo käydä syksyn aikana kauppakeskuksissa aiempaa useammin tai kuten ennenkin.

Turun alueella toimivat kauppakeskukset Mylly, Hansakortteli ja Skanssi selvittivät yli 1 000 hengen kuluttajakyselyllä 12.– 14.6., miten poikkeusolojen päättyminen vaikuttaa kuluttajien suunnitelmiin asioida kauppakeskuksissa. Kyselyyn osallistuneista 57 % oli asioinut kauppakeskuksissa kuluneen kahden viikon aikana.

–  Jo pandemian aikana valtaosa kuluttajista, 56 prosenttia, koki asioimisen turvalliseksi kauppakeskuksissa. Olemme kauppakeskuksissa tehneet turvallisuuden eteen paljon toimenpiteitä, jotka kuluttajat ovat iloksemme myös huomanneet. Tärkeimmiksi koettiin käsidesin tarjoaminen, tehostettu siivous ja turvaväleistä muistuttavat tarrat, kauppakeskusjohtaja Maarit Hurme Skanssista kertoo.

–  Länsisuomalaiset vastaajat nostivat tärkeinä tekoina esiin myös kauppojen kassoille asetetut visiirit ja hengityssuojaimien käytön julkisilla paikoilla. Tärkeänä selvästi pidetään, että niin asiakkaista kuin kauppakeskusten työntekijöidenkin turvallisuudesta pidetään hyvää huolta, toimitusjohtaja Mari Hantula kauppakeskus Myllystä jatkaa.

Turun alueen kauppakeskukset halusivat toteuttaa kyselyn yhdessä, koska ne halusivat kartoittaa kuluttajien käsityksiä jo kauppakeskuksissa tehdyistä toimenpiteistä ja kehittää asiakkaidensa asioimisen turvallisuutta edelleen.

–  Pidän positiivisena sitä, että 55 % vastaajista kertoo, että aikoo käydä kauppakeskuksissa ostoksilla tulevan syksyn aikana kuten ennenkin tai jopa useammin. 59 % aikoo lisäksi suunnata kauppakeskusten kahviloihin tai ravintoloihin useammin kuin ennen tai kuten aiemminkin, Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen toteaa.

Väkijoukkoja välttävä suosii päivän ensimmäisiä ja viimeisiä ostostunteja

Turun alueen kauppakeskuksissa Skanssissa, Myllyssä ja Hansakorttelissa kauppa on selvästi vilkastunut kesäkuun aikana.

–  Turun alueen kauppakeskuksissa kävijämäärät ovat kehittyneet alkukesän aikana suotuisasti ja kesäkuun osalta olemme ajoittain jopa edellä viime vuoden vastaavaa ajankohtaa, Hantula kertoo.

– Kauppa on selvästi vilkastunut kesäkuun aikana ja uskomme, että ennen juhannusta käynnistyneet alennusmyynnit vetävät tänä vuonna hyvin. Jos haluaa välttää ruuhkia, kannattaa suosia aamun ensimmäisiä tai illan viimeisiä tunteja, jolloin kauppakeskuksissa on muita aikoja vähemmän väkeä liikkeellä, Palviainen vinkkaa. 

Kauppakeskusten johtajat muistuttavat, että kauppakeskukset ovat merkittäviä työllistäjiä, tarjonnan vetureita ja alueellisten palvelujen turvaajia. Vuonna 2019 Hansakortteli, Skanssi ja Mylly myivät yhteensä lähes 600 miljoonaa euroa ja tarjosivat yli 3 000 hengelle työpaikan. Lisäksi kauppakeskukset työllistävät alueellisesti useampia kymmeniä palveluntarjoajia.

– Ravintolat, kahvilat ja liikkeet ovat tehneet paljon töitä, jotta kuluttajat voisivat asioida niissä turvallisesti.  Alkukesä onkin alkanut ilahduttavan vilkkaana. Toivommekin, että mahdollisimman moni suosisi lähellä olevia yrittäjiä, jotta voimme turvata alueen palveluja, työllistää paikallisia sekä tuottaa samalla myös verotuloja kuntien taloudelle, Hurme toteaa.

Skanssin, Myllyn ja Hansakorttelin Syno Intillä teettämään verkkokyselyyn vastasi 1007 vastaaja 12. – 14.6. Otos oli väestöä demografisesti edustava ja vastaajat iältään 18–80 vuotta.

 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 10.7.2020, 7:39

Turun yliopistoon haki korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 30 766 hakijaa, mikä on kolmanneksi eniten suomalaisyliopistoista. Aloituspaikkoja on tarjolla lähes 3000.

Paikallinen - 10.7.2020, 7:38

Viime vuonna loppuunmyyty Saaristo Open järjestetään tänä kesänä 11. kerran Kaarinan Hovirinnan rannassa 27.–29. elokuuta.

Paikallinen - 10.7.2020, 7:38

Ajanvarauspuhelimeen otetaan nyt paljon yhteyttä. Kevään aikana terveysasemille ja suun terveydenhuoltoon syntyi koronaepidemian ja poikkeusajan takia ns. hoitovelkaa, kun aikoja peruutettiin ja moni myös siirsi terveysasioidensa hoitamisen myöhempään ajankohtaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.7.2020, 7:09

Suomen merivoimat on saanut käyttöönsä pitkän tauon jälkeen torpedoaseistuksen. Tähän uusimpaan puolustushankintaan pääsee myös yleisö tutustumaan merikeskus Forum Marinumin näyttelyssä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.7.2020, 7:08

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen.

Paikallinen - 9.7.2020, 7:06

Kupittaan lintulammikoilla on kesäaikaista elämää jälleen torstaista 9.7. alkaen. Kaupunki on solminut lintujen ja lampaiden hoitoa koskevan palvelusopimuksen, joka on voimassa 9.7.- 31.10.

Aluksi Kupittaalle tulee erikokoista siipikarjaa. Myöhemmin alueelle tulee myös karitsoja.

Paikallinen - 8.7.2020, 7:41

Karjurock mylvitään tänä kesänä kotimaisten artistien voimin – lavalle nousevat mm. Arttu Wiskari, Mokoma, Kaija Koo, Mikael Gabriel, Klamydia sekä Popeda!
 

Paikallinen - 8.7.2020, 7:40

Naantali SunFest järjestetään 31.7.–1.8.2020 kuvankauniissa Naantalin Kirkkopuistossa. Festivaali juhlitaan ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä, ja sen kunniaksi artistikattauskin on kova: lavan valtaavat JVG, Lauri Tähkä, Vesala, Kaija Koo, Antti Ketonen sekä Vesterinen yhtyeineen.

Paikallinen - 8.7.2020, 7:39

eijon Luontokeskus on avannut ovensa kevään poikkeusolojen jälkeen. Natura Viva vastaa Teijon Luontokeskuksen toiminnasta, kahvilasta ja kansallispuiston asiakaspalvelusta sekä tarjoaa retkeilypalveluita.

Paikallinen - 7.7.2020, 7:43

Kesälauantain suosittuja Tul toril -teematoreja järjestetään elokuussa! Uudenkaupungin kaupunki toteuttaa tänä vuonna typistetyn viiden torin teemasarjan. Monet tutut ja hyväksi havaitut toriteemat viettävät välivuotta poikkeuksellisen kevään vuoksi.

Paikallinen - 7.7.2020, 7:43

Suomen Vuokranantajien yhteistyössä Vuokraoven kanssa tekemän vuokramarkkinakatsauksen mukaan Turun vuokratason nousu on maan nopeimpien joukossa. Vuodessa vuokrataso on noussut 1,6 prosenttia.

Paikallinen - 6.7.2020, 9:01

Saksan keihäänheiton superkolmikko Thomas Röhler, Johannes Vetter ja Andreas Hofmann kilpailee 11. elokuuta Turun Paavo Nurmi Gamesissa, mutta ei ilman huomattavia erityistoimia. Sama tiukka protokolla on voimassa myös muiden kansainvälisten urheilijoiden kanssa.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:46

Turun kaupunkiseudulla uusitaan pyöräilyn viitoitusta ja opastusta uuden tieliikennelain mukaisilla opasteilla. Tänä kesänä opasteet uusitaan Turusta Lietoon, Turusta Varissuon kautta Piikkiöön ja Turusta Kaarinan keskustan kautta Piikkiöön johtavilla reiteillä.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:46

Varsinais-Suomen ELY-keskus uusii kesän 2020 aikana useita putkisiltoja. Korjaustöistä aiheutuu väistämättä liikennehaittoja, sillä liikenne joudutaan katkaisemaan siltapaikalla putken vaihdon ajaksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.7.2020, 7:45

Naantalin museo on saanut valmiiksi kaupunkialueiden muutosta esitelevän kulttuuriympäristöhankkeen. Eri puolille Manner-Naantalia sijoitettujen opastaulujen avulla halutaan tarjota asukkaille mahdollisuus tutustua oman arkisen ympäristön menneisyyteen ja muutokseen.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:44

Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaiseman katsauksen mukaan Turku hyötyi 2010-luvulla merkittävästi maan sisäisestä muuttoliikkeestä.

Paikallinen - 3.7.2020, 9:09

Koronapandemia on aiheuttanut yhteiskunnallisen kriisin ja mullistanut arkielämän, ja sen ymmärtämiseksi ja käsittelemiseksi tarvitsemme tutkittua tietoa ja uusia näkökulmia.

Paikallinen - 3.7.2020, 7:43

Shanghai Rankingin kesäkuun lopulla julkaisema Global Ranking of Academic Subjects 2020 -yliopistovertailu sijoitti yhteensä yli 4 000 yliopistoa 54 eri tieteenalalla. Turun yliopisto listattiin maailman parhaiden yliopistojen joukkoon yhteensä 23 tieteenalalla.
 

Paikallinen - 2.7.2020, 8:31

Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikkö on avannut Saaristomeren tutkimuslaitoksen entiseen kirjastoon pienimuotoisen näyttelyn, joka esittelee yleisölle saaren hospitaaliaikaa ja sen jälkeen taloon tulleen tutkimuslaitoksen toimintaa.

Paikallinen - 2.7.2020, 8:31

Museo avaa ovensa 7.7. uusin ja uusiutunein näyttelyin. Nyt avautuva kokoelmanäyttely Pari sanaa keräämisestä kertoo mukaansatempaavalla otteella Turun taidemuseon kokoelman historiasta, karttumisesta ja teosten lainamatkoista maailmalla.