Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 21.
helmikuuta
2020.

Kaupallinen radio teki jälleen kaikkien aikojen mainosmyyntiennätyksen vuonna 2019 - kasvua jo kuusi vuotta peräkkäin

Radio on Suomessa voimissaan. Kaupallisen radion mainosmyynti kasvoi vuonna 2019 RadioMedian keräämien myyntitilastojen mukaan 6,1 % edellisvuoteen verrattuna ollen nyt 69,74 miljoonaa euroa (2018: 65,5M€). Vuoden 2020 alusta alkaneen uuden 10-vuotisen radioiden toimilupakauden innostuksessa 35 vuotta täyttävän kaupallisen radion tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta.

Koko vuoden 2019 myyntituloksen kruunasi päättynyt joulukuu, jonka myynti ylitti kaikki historian aikaisemmat joulukuut. Radioiden mainosmyynti joulukuussa kasvoi edellisvuoteen nähden 9,1 % ollen nyt 5,5 miljoonaa euroa.

Ennätyksellisten kuuden viimeisen vuoden aikana radioiden vuosittainen mainosmyynti kasvoi Suomessa yhteensä 32,3 %. Radiota myös kuunnellaan hyvin aktiivisesti: vuoden 2019 aikana 90,8 % suomalaisista (4,5 miljoonaa suomalaista) kuunteli radiota viikoittain (yli 9-vuotiaat suomalaiset, lähde Finnpanel, KRT vuosiraportti 2019)

Radioiden uusi kymmenvuotinen toimilupakausi alkoi vuoden 2020 alussa. Uudessa toimiluparatkaisussa on annettu tilaa useille uusille toimijoille ja painotettu erityisesti jatkuvuutta ja kykyä pitkäjänteiseen toimintaan. Pitkä toimilupakausi lupaa myös hyvää pitkäjänteiselle mainosmyynnin kehittämiselle.

”Kaupallinen radio teki vuonna 2019 hienon tuplahattutempun ylittämällä nyt kuudetta kertaa peräkkäin edellisen vuoden mainosmyynnin”, kommentoi Stefan Möller, RadioMedian toimitusjohtaja. ”Vauhdilla etenevän digitalisaation mukanaan tuomat uudet radioiden kuuntelumahdollisuudet, mediatalojen vahvistuneet sisältöpanostukset ja ylipäätään audion suosion kasvu ovat kaikki olleet tärkeitä mainosmyynnin kasvun mahdollistajia. Uskon, että tämä pitkäjänteinen kasvu jatkuu myös tulevaisuudessa uudella historian pisimmällä radiotoimilupakaudella.”

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 21.2.2020, 11:35

Turun kaupungin liikuntapalveluissa päätettiin, että vaikka pakkasjaksoja tulisi ulkokenttien jäädytyksiä ei enää aloiteta. Kaupunki katsoo, että tavanomaiset talvikuukaudet on jo ohitettu ja ulkoliikuntapaikkojen hoidossa on siirrytty kevättöihin. Aiheesta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 21.2.2020, 11:32

Kesärauha-festivaali on julkistanut viisi uutta esiintyjää ohjelmistoonsa. Uudet nimet täydentävät valikoimaa räpillä, popilla ja indiellä. Aiheesta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 20.2.2020, 5:26

Pudotuspelipaikastaan taisteleva Raision Loimu käynnisti Kokkola-Rovaniemi vieraskiertueensa keskiviikkona Kokkolasta, josta tarttui matkaan yksi vieraspiste. Vuoristoratamaisesti edenneen ottelun lopputulokseksi kirjattiin 3-2 (25-16, 21-25, 19-25, 25-17, 15-13) kotivoitto.

Paikallinen - 19.2.2020, 8:56

Raision terveysasemalla järjestetään 27.2.2020 astman teemapäivä. Tapahtumassa astmaatikot voivat tehdä maksuttoman testin, joka kertoo astman hoitotasapainosta ja hallinnasta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.2.2020, 8:55

Kadunrakennustyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan liikenteeltä Helsinginkadulla, ennen Hämeenrampin risteystä, klo 9.00 - 15.00 välisenä aikana. Haittaa ajosuunnassa Helsinki. Työmaan kohdalla poikkeava nopeusrajoitus 50 km/h.

Paikallinen - 18.2.2020, 8:55

Turku on yksi 105:stä kaupungista maailmassa, jotka CDP on nostanut A-luokkaan. CDP on maailman johtava ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin kerääjä maailmassa.   

Paikallinen - 18.2.2020, 8:04

Hansakortteli juhlii kolme vuotta kestäneen uudistushankkeen valmistumista maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. Uudistustyöt ovat näkyneet jo nyt positiivisesti kauppakeskuksen myynnissä tammikuussa, joka kasvoi noin 5 prosenttia.

Paikallinen - 18.2.2020, 8:04

Kaupunkilautta Föri on palannut aamulla normaaliin liikenteeseen. Lautta otettiin eilen pois liikenteestä kovan tuulen ja voimakkaan aallokon takia.

Föri liikennöi talvisin kello 6.15 - 21.00.

Paikallinen - 17.2.2020, 14:01

Kaupunkilautta Förin liikennöinti pysäytetään toistaiseksi kovan tuulen takia. Liikennöintiä jatketaan seuraavan kerran huomenna aamulla, mikäli olosuhteet muuttuvat paremmiksi. Normaalisti Föri liikennöi talvisin kello 6.15 - 21.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.2.2020, 6:26

Scandic Hamburger Börs:n työmaalla pystytetään torninosturi viikolla 8. Pystytys tapahtuu 17. - 21.2.2020 klo 7.00- 16.00 välillä. Viikon 8 aikana pysäköinti Kauppiaskadulla, Linnankadun ja Eerikinkadun välillä, on kielletty.

Paikallinen - 17.2.2020, 5:40

TUTO Hockey on solminut loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Dmitry Megalinskyn kanssa. Megalinsky on pelannut KHL:ssä 435 ottelua.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.2.2020, 5:39

Lentopallon Mestaruusliigassa on käynnissä kiihkeä taistelu pudotuspelipaikoista ja -asetelmista. Raision Loimu on valunut sarjataulukossa taistelemaan sijoista 6.-9. Ducksin, Ettan ja Hurmoksen kanssa.

Paikallinen - 17.2.2020, 5:38

Torstain ja perjantain välisenä yönä Auran nuortentalon seinustalla olleeseen häkkivarastoon on murtauduttu ja sieltä anastettu useita kassillisia tyhjiä palautuspulloja.

Paikallinen - 14.2.2020, 10:19

Arkea Oy:n liikevaihto laski 25 prosenttia vuonna 2019, ja liiketulos kääntyi tappiolliseksi ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. Liiketulos oli -0,5 miljoonaa euroa. Taustalla on Arkean ja Kaarean jakautuminen vuoden 2019 alussa.

Paikallinen - 14.2.2020, 10:16

Neuvottelut uutta nopeaa raideyhteyttä Helsingin ja Turun välille edistävän hankeyhtiön perustamiseksi ovat valmistuneet.

Paikallinen - 13.2.2020, 14:00

Turkulainen Foody Allen Oy on ostanut Helsingissä toimivan Helsinki Food Companyn.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:48

Huoli ilmastonmuutoksesta kiirii kiekkopiireissä yhä laajemmalle. Turun turnauksen järjestää Save Pond Hockey Ry ja sitä on tukemassa TPS, Turun kaupunki ja kaupungin Ilmastojoukkue sekä Turun Business Seura.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:36

Turun kaupunginkirjaston kausikortti valikoima kasvaa jälleen uusien yhteistyötahojen ansiosta. Pääkirjastosta on jatkossa mahdollisuus lainata kausikortti Turun museokeskukselle, Seikkailupuistoon, Turun kaupungin liikuntapalveluihin sekä Metsämäen raviradalle.    

Paikallinen - 13.2.2020, 12:36

Turun kaupunki on käynnistänyt keskustan liikenteen vaihtoehtoisten mallien selvittämistyön. Työssä laaditaan kolme skenaariota, joissa keskustan liikenteen kehittämistä tarkastellaan kaupunginvaltuuston hyväksymien tavoitteiden toteuttamisen kannalta.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:35

Yhteishaku lukioihin ja ammatillisiin koulutuksiin alkaa tiistaina 18.2.2020. Valinnanvaraa löytyy, sillä Turussa kaupungin seitsemän eri lukiota tarjoavat myös monia erityislinjoja.