Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 10.
joulukuuta
2019.

Jyrki Hakkarainen: Hallitus luottaa työpaikkojen määrän kasvuun – Yrittäjiä kuunneltava herkällä korvalla

Media

Varsinais-Suomen Yrittäjät peräänkuuluttaa maakunnallisen edunvalvontayhteistyön terävöittämistä.

Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen ei odota suuria Antti Rinteen hallituksen asettamilta kolmikantaisilta työryhmiltä, joissa Suomen Yrittäjätkin on mukana.

- Ryhmät ovat jo lähtötilanteessa mahdollisimman erimielisiä ja näin ollen melko mahdottoman työn edessä. Työryhmien työskentelystä ei liene syytä odottaa suuria tuloksia, Hakkarainen totesi lauantaina juhlapuheessaan Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa Logomossa.

Hän peräänkuuluttaa rakenteellisia uudistuksia. Hallitus luottaa ohjelmassaan työpaikkojen määrän kasvuun, johon johtavien toimien on määrä olla tiedossa käytännössä ensi keväänä.

- Tarvitaan reippaita kannusteita kasvuun, työllistämisen riskin kohtuullistamista ja mahdollisuuksista sopia työpaikoilla nykyistä enemmän. Tarvitaan enemmän vapauksia tehdä Suomesta kilpailukykyinen maa.

Hakkarainen muistuttaa, että yli 93 prosenttia suomalaisista yrityksistä on 1-9 henkilöä työllistäviä yrityksiä.

- Juuri näihin yrityksiin on syntynyt suurin osa tämän vuosituhannen uusista työpaikoista, eikä suinkaan esimerkiksi suuryrityksiin. Tästä syystä Yrittäjiä olisi kuunneltava herkällä korvalla.

Yhteistyötä varsinaissuomalaisessa edunvalvonnassa tulisi Hakkaraisen mukaan terävöittää.

- Tulemme kutsumaan ensi keväänä Varsinais-Suomen kunnat, kansanedustajat, maakunnan liiton ja muita toimijoita yhteen pohtimaan maakunnan edunvalvonnan strategiaa ja kärkihankkeita. Jos yhteistyötä ei pystytä terävöittämään, uhkana on, että muut maakunnat ajavat ohi ja tunnin juna jää pysyvästi asemalle, Hakkarainen toteaa.

Varsinais-Suomessa on viime aikoina nähty, miten julkisen toimijan ratkaisut ovat johtamassa alan pk-yritysten toiminnan alasajoon, kun ensihoidon kuljetuksia on keskitetty sairaanhoitopiirille ja yhdelle suurelle toimijalle.

- Olemme maakunnassamme tänä vuonna jälleen joutuneet kamppailemaan jäte- ja lietekuljetusten sekä ensihoidon kuljetusten sosialisoinnin kanssa. Tuottamisvastuun siirtäminen yhä enenevissä määrin julkisille toimijoille ajaa jäsenyrittäjiämme ahdinkoon. Työ valmistelussa olevan jätelain sisältöön vaikuttamiseksi on käynnissä, Hakkarainen kertoo.

Kuntia Hakkarainen kannustaa säännölliseen vuoropuheluun yrittäjien kanssa. Monessa kunnassa taloustilanne on heikko.

- Yrittäjät tuntevat toimintaympäristön ja olosuhteet.  Paikallisyhdistykset ja aluejärjestö ovat vuoropuheluun ja elinvoiman rakentamiseen edelleen käytettävissä. Tuhkan ripotteluun kuntakentän ylle ei pidä ryhtyä, vaan yhdessä tekemällä kaikki lopulta voittavat, Hakkarainen katsoo.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 9.12.2019, 15:25

Vuosittain jaettava Aurora-mitali myönnettiin maanantaina Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston kokouksessa Åbo Svenska Teaterin Kaleva-tuotannolle.

Paikallinen - 9.12.2019, 7:42

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden neljättä tapahtumaviikonloppua vietetään lauantaina ja sunnuntaina 14.‒15.12.2019 klo 11‒17. Tapahtuman päätösviikonloppuna Vanhalla Suurtorilla on luvassa jouluisia pienoisnäytelmiä, musiikkia, tanssia ja sirkustemppuja.

Paikallinen - 9.12.2019, 7:41

Puoluevaltuusto päätti esittää tulevaksi pääministeriksi SDP:n ensimmäistä varapuheenjohtajaa Sanna Marinia, 34. Lisäksi puoluevaltuusto esittää valtioneuvoston jäseniksi seuraavia henkilöitä:

Paikallinen - 5.12.2019, 13:43

Koko syksyn kestänyt Arkea Oy:n henkilöstöä koskenut työehtosopimuskiista on saatu ratkaistua. Neuvottelutulos paikalliseksi sopimukseksi hyväksyttiin tänään sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n että Arkean hallituksissa.

Paikallinen - 5.12.2019, 13:28

Turun ammattikorkeakoulu on solminut työeläkevakuuttaja Kevan kanssa jatkovuokrasopimukset Linnankadun taidekampuksen tiloista. Sopimukset koskevat AMK:n Taideakatemian ja Turun konservatorion käytössä olevia kiinteistöjä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.12.2019, 8:01

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue 6.12. klo 16.00 alkaen, etenee reitillä Tuomiokirkontori - Hämeenkatu - Uudenmaankatu - Uudenmaantie - Seppelkuja - Turun hautausmaa. Reitin varrella toimivat liikenteenohjaajat ja poliisi on mukana turvaamassa kulkueen etenemistä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.12.2019, 7:43

Kaapelityöstä johtuva nostotyö Honkaistentie 44 kohdalla sulkee ajokaistan 5.12.2019 klo 09:30-13:30 väliseksi ajaksi. Haittaa liikennettä molemmissa ajosuunnissa. Paikalla liikenneopasteet.

Paikallinen - 4.12.2019, 15:31

Sopraanotähti Karita Mattilan Saaristo-oopperalle lahjoittamat puvut saavat uuden elämän syksyllä 2020 ensi-iltansa saavassa Suomen kantaesityksessä, joka vierailee Turun Kaupunginteatterilla.

Paikallinen - 4.12.2019, 14:21

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihallin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu yhtiön hallimestari Kari Rantala. Hän aloittaa toimessaan 1.1.2020. Yhtiön hallitus teki valinnan kokouksessaan lokakuussa 2019.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2019, 10:45

Turun Messukeskukseen avautuu toistamiseen Pomppulinnamaailma. Pomppulinnamaailma on toiminallinen kokonaisuus vuoden loppuun ja alkuun. Viime vuonna tapahtuma ennätti ilahduttaa noin 8500 lapsiperhettä ja suuren suosionsa vuoksi se päätettiin toteuttaa uudelleen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2019, 10:32

TPS:n naisten edustusjoukkue on solminut viisi uutta jatkosopimusta liigakaudeksi 2020. TPS:ssä jatkavat viime kausien runkopelaajiin kuuluneet maalivahti Inkeri Niemi sekä kenttäpelaajat Laura Kattelus, Netta Laasio, Jenni Rannus, ja Saija Östlund.

Paikallinen - 4.12.2019, 10:09

Kauneimmat joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Seurakunnat ympäri Suomen järjestävät ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä tuhansia laulutilaisuuksia, ja mukaan mahtuu myös erityisesti lapsille ja perheille suunnattuja joululauluhetkiä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2019, 6:45

Turun Teatterisäätiö jakoi tiistaina 3.12. vuoden 2019 tunnustuspalkintonsa Turun Kaupunginteatterin dramaturgi Satu Rasilalle. Hänet palkittiin merkittävästä pitkäaikaisesta työstä näytelmäkirjailijana ja dramaturgina. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa.

Paikallinen - 4.12.2019, 6:45

Suomi uusi pohjoismaiden mestaruuden voittamalla Nordic Futsal Cupin “finaaliottelussa” Ruotsin 3-1. Suomen maalitekijöiksi merkattiin Aleksi Kylmälä, Ruotsin oma maali ja Jarmo Junno. Ruotsin ainoa maalintekijöä oli Albert Hyseni.

Paikallinen - 3.12.2019, 18:05

Turkulainen Timo Esko saa itsenäisyyspäivän korkeimman kunniamerkin, Suomen Valkoisen Ruusun suurristin. Oikeustieteen tohtori Esko toimi tähän vuoteen saakka korkeimman oikeuden presidenttinä ja sitä ennen vastaavassa tehtävässä Turun hovioikeudessa.

Sisältää kuvan
luonnonsuojelu
Paikallinen - 3.12.2019, 18:03

Mynämäen–Mietoisten luonnonsuojeluyhdistys palkitaan Turun Kynnys-palkinnolla esteettömän lintulavan suunnittelusta ja rakentamisesta Mietoistenlahden lintujensuojelualueen reunalle.

Paikallinen - 3.12.2019, 9:34

Opetushallitus on myöntänyt Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistoille sekä Åbo Akademille 725 000 euron jatkorahoituksen suuren suosion saavuttaneen täydennyskoulutushankkeen jatkamiseksi.

Paikallinen - 3.12.2019, 9:30

Tänään 3.12. vietetään kansainvälistä vammaisten päivää. Turun museokeskus ottaa osaa juhlapäivään nostamalla kokoelmistaan ja sisällöistään esiin esimerkkejä vammaisuuden huomioimisesta eri museoissa.

Paikallinen - 3.12.2019, 9:29

Turun seudun opaskartalla on julkaistu joulukauden kunniaksi valtakunnan ykköskuusen rekisteritiedot. Kuusi on joulukuun ajan nähtävissä karttapalvelun puurekisteristä, josta löytyy tiedot kaikista kaupungin rekisteriin kirjaamista puista.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.12.2019, 9:28

Joulu, joulu – tuohon tapaan lienen sitä sanaa äännellyt silloin tällöin kautta tämän ikäni puhetaitoisen jakson. Se on minulle hieno ja kallisarvoinen sana. ”Taata” eli Frans Emil Sillanpää kirjoitti ja luki joulupakinoitaan radiossa jouluisin vuosina 1945-1963.