Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 20.
lokakuuta
2018.

Itsenäisyypäivää juhlitaan talvisessa säässä

Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 3.12. tekemän ennusteen mukaan itsenäisyyspäivän eli keskiviikon vastaisena yönä maan etelä- ja länsiosan yli kulkee sadealue, jossa sade tulee pääosin lumena. Etelässä lumikertymä voi itsenäisyyspäivän aamuun mennessä olla paikoin runsaat 5 senttimetriä.  

Itsenäisyyspäivän sää on sunnuntaina tehdyn ennusteen mukaan melko poutainen ja pilvipeite repeilee. Lähinnä maan itäosassa ja Pohjois-Lapissa voi sadella paikoin vähän lunta. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on -2…-6 astetta, pohjoisessa -8…-15, Lapin selkeimmillä alueilla -20 asteen tuntumassa. Torstain vastaisena yönä lounaasta leviää jälleen lauhempaa ilmaa ja sateita.

-Tällä hetkellä itsenäisyyspäivän sää näyttää kivan talviselta ja poutaiselta suuressa osassa maata. Lähettyvillä on kuitenkin kaksi matalapaineen aluetta sateineen, joten on mahdollista, että ennusteet keikahtavat sateisempaan suuntaan, sanoo päivystävä meteorologi Kaisa Solin.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 20.10.2018, 2:07

TPS palasi voittokantaan Lahdessa ja otti samalla revanssin Pelicansista. Peli oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta Tepsin vahvuudet pääsivät jälleen esille. Erinomainen maalivahtipeli, huipputehokas ylivoima, jota johtivat Tepsin kärkipelaajat sekä hyvä viisikkopuolustus.

Paikallinen - 19.10.2018, 6:46

Turun Osuuskauppa sulkee Auranlaakson ABC:n ravintolan, kaupan ja Hesburgerin vuoden 2018 loppuun mennessä. Liiketoiminta keskittyy jatkossa autopesuun ja polttonesteen myyntiin. Syynä muutokselle on aseman sijainti ja vallitseva kilpailutilanne.

Paikallinen - 19.10.2018, 6:45

Aurajokesta pelastettiin torstai-iltana vierasvenesataman kohdalla veteen horjahtanut mies. Pelastuslaitos sai hälytyksen tehtävästä noin kello kuudelta. Sivulliset pitivät veden varassa olevaa miestä pinnalla käsistä, kunnes pelastuslaitos tuli paikalle ja nosti hänet ylös.

Paikallinen - 18.10.2018, 16:00

Turun kaupungin päiväkodeissa, peruskouluissa, lukioissa ja osassa ammatti-instituutin koulutaloja ei pystytä tarjoamaan aterioita JHL:n lakon aikana 22.–23.10. Lakko vaikuttaa myös joidenkin kaupungin liikuntapaikkojen aukioloihin.

Paikallinen - 18.10.2018, 15:00

Turku Rock Academyn masinoima Turku Band Festival valtaa esiintymislavat 9.–12.1.2019. Haku tapahtuman esiintyjäksi on käynnissä lokakuun loppuun asti.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.10.2018, 14:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ja kaventaa ajokaistoja Virvoituksentiellä perjantaista alkaen. Päivittäinen työaika klo 7.00 - 16.00. Työn arvioitu kesto on 7.12. saakka. Haittaa molemmissa ajosuunnissa. Työkoneita liikenteen seassa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.10.2018, 13:21

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä tänään klo 15.00 alkaen. Työ etenee ruuhka-ajan jälkeen n. klo 17.30 alkaen Kaskentien yli. Kaskentiellä suljetaan ajokaistoja molemmissa ajosuunnissa, mutta vähintään yksi kaista pysyy liikenteelle avoinna suuntaansa.

Paikallinen - 18.10.2018, 13:00

Jo seitsemättä kertaa järjestettävä Lux Gratiae -tapahtuma, 25.-28.10., valaisee Naantalin tapahtumasyksyä monipuolisella kattauksella musiikkia sekä jo perinteeksikin muodostuneilla elementeillä liikuntaa, kuvataidetta ja runoja.

Paikallinen - 17.10.2018, 13:23

Poliisi sai maanantaina aamulla yhdeksän aikoihin tehtävän hätäkeskukselta Valmet Automotiven taukotilan tapahtumista. Poliisin mennessä paikalle oli paikalla ensihoidon yksikkö.

Paikallinen - 17.10.2018, 13:14

Turun Palloseura ja puolustaja Topi Jaakola ovat pelaajan aloitteesta päättäneet purkaa kauden 2018–2019 kattavan pelaajasopimuksen.

Paikallinen - 17.10.2018, 12:24

Ylipainehappihoito on lääketieteellistä hoitoa, jota tarvitaan mm.

Paikallinen - 17.10.2018, 12:23

Vapaaehtoiset ovat kutoneet tai lahjoittaneet satoja lapasia ja muita vaatteita tarvitseville.Lahjoituksia jaetaan tänään Asunnottomien yönä Turun Elokolossa kello 16:sta alkaen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.10.2018, 12:00

Nostotyö kaventaa ajokaistaa Jaanintiellä, välillä Karjakuja - Vanha Littoistentie, loppuviikon ajan. Haittaa ajosuunnassa Kalevantie. Päivittäinen työaika klo 9.00 - 15.00. Paikalla liikenneopasteet ja työkoneita liikenteen seassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 17.10.2018, 10:00

Neljättä kertaa järjestettävä Turku Band Marathon tuo 22 bändiä Turun keskustassa sijaitsevaan Baarin 19.– 20. lokakuuta. Turku Band Marathon esittelee turkulaisia sekä ulkopaikkakuntalaisia bändejä ja se on ilmainen.

Paikallinen - 17.10.2018, 7:54

Turun Asunnottomien yö 2018 -tapahtuma alkaa Vanhalla Suurtorilla keskiviikko illalla 17.10 klo 18.00 ja päättyy torstai aamuna 18.10 klo 06.00. Tapahtuman ajan läpi yön kohtaus- ja nukkumispaikkana toimii puolijoukkueteltta.
 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.10.2018, 6:30

 

Lounais-Suomen poliisilaitos sai illalla 15.10.2018 ilmoituksen, että satamassa olevassa Baltic Princess -laivalla on löytynyt menehtynyt naishenkilö.

Asiaan liittyen poliisi otti satamasta kiinni yhden mieshenkilön ja aloitti asian selvittämisen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.10.2018, 16:00

Viemäri-ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Kaviokuja 5-7 kohdalla 15-23.10.2018. Paikalla liikenne opasteet ja työkoneita saattaa liikkua liikenteen seassa.

Paikallinen - 16.10.2018, 15:00

Diak ja Turun yliopisto järjestävät monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden parissa julkishallinnossa, kolmannella sektorilla ja yrityksissä työskenteleville monialaisen erikoistumiskoulutuksen. Toista kertaa järjestettävä koulutus alkaa keväällä 2019.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.10.2018, 14:30

Kuntauutiset-ohjelmasarjassa    paneudumme  viikko    kerrallaan  Varsinais-Suomen  kuntiin ja kaupungeissa  käytävään  vilkkaaseen  keskusteluun  asiantuntija-vieraiden  johdolla.

Paikallinen - 16.10.2018, 14:00

Terve Olo -messuilla puhutaan terveydestä ja hyvinvoinnista sekä erilaisista terveysväitteistä. Esillä ovat tämän hetken puhutuimmat aiheet. Tapahtuma on Turun Messukeskuksessa 26.-28.10. Samaan aikaan järjestetään Osaava Nainen ja Outlet. Kokonaisuudessa on yhteensä noin 220 yritystä.