Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 26.
marraskuuta
2020.

Herrankukkaro ja Aavameri palkittiin Euroopan suurimmassa vastuullisen matkailun kilpailussa

Media

Kansainvälisen Sustainable Tourism Award -kilpailun järjesti Baltic Sea Tourism Center, jossa Turun saaristossa toimivat melonta- ja elämysyritys Aavameri ja matkailu-, kokous- ja virkistyskohde Herrankukkaro palkittiin vastuullisen matkailun ja kestävän kehityksen eteen tekemästään työstä. Sustainable Travel Finland -merkillä palkittujen saaristokohteiden vetoavulla Suomi oli kilpailun menestynein osallistujavaltio.

Baltic Sea Tourism Forum -tapahtuman yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa kestävän matkailun kilpailu. Yhdeksän itämerivaltion Sustainable Tourism Award -kilpailussa palkittiin parhaimmat kestävän kehityksen toimijat heidän saavutuksistaan vastuullisuuden ja ympäristöystävällisyyden saralla paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. 

"Kestävän matkailun periaatteet ovat yhä tärkeämpiä, ja COVID-19-pandemia on antanut meille mahdollisuuden kiinnittää enemmän huomiota niiden arvoon: alamme ymmärtää paremmin luontoa, ihmisiä ja alueita, joten luomme ja tarjoamme matkailutuotteita vastuullisemmin. Uskon, että parhaimmat palkittiin tänään, ja Liettuan käynnistämä kestävän matkailun kilpailu tulee joka vuotiseksi”, kirjoittaa tiedotteessa talous- ja innovaatioministeri Rimantas Sinkevičius.

Voittajat valitsivat kansainvälinen asiantuntijapaneeli The Council of the Baltic Sea States jäsenvaltioista, Virosta, Suomesta, Saksasta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta ja Ruotsista. 

"Kestävä kehitys on olennainen osa Itämeren alueen imagoa. Kestävä matkailu -palkinto tukee tätä ja auttaa meitä löytämään mielenkiintoisia uusia tuotteita ja palveluita, ja ennen kaikkea, auttaa matkailu- ja ravintola-alaa, joka kärsi eniten pandemian aikana", kertoo Daria Akhutina, CBSS:n asiantuntija palkintojen valintalautakunnassa ja vanhempi neuvonantaja.

Kilpailussa oli kolme sarjaa: kestävin matkailukohde, kestävin matkailupalvelu sekä kestävin matkailuyritys. Matkailuyritysten sarjassa Suomeen ja Turun saaristoon toivat kaksoisvoiton Aavameri ja Herrankukkaro.

Saavutus on merkittävä, koska osallistujia oli laajasti eri Itämeren rannikkovaltioista. Turun saaristossa toimivat Aavameri ja Herrankukkaro olivat ainoat suomalaiset yritykset, jotka nousivat palkittujen joukkoon. 

”On hienoa, että suomalaiset matkailuyritykset ovat rakentaneet toimintansa vastuulliseksi ja se on huomioitu nyt tuplavoittona. Nämä palkinnot menivät täysin oikeaan osoitteeseen ja varmasti kannustavat voittajia myös valitsemallaan tiellä”, kertoo tuomaristossa toiminut Business Finlandin kehityspäällikkö Terhi Hook.

Aavameri – portti elämysten saaristoon

Kilpailun pääpalkinnon voittanut Aavameri järjestää opastettuja melontaretkiä ja -kursseja kotimaisille sekä kansainvälisille asiakkaille. Yritys toimii sekä Suomessa Saaristomerellä että monessa upeassa kohteessa ulkomailla, kuten Iso-Britanniansa, Norjassa ja länsi-Ruotsissa. Aavameri tarjoaa myös tarvittavat välineet ja asiantuntevan opastuksen, reittisuunnittelun ja huoltopalvelut retken ajaksi.

Aavamerellä on kansallinen Laatutonni ja kansainvälinen PAN Parks -sertifiointi, jotka kertovat laadusta ja kestävää kehitystä korostavasta työstä.

”Alusta asti tavoitteenamme on ollut tarjota erittäin laadukkaita koulutuksia ja aktiviteetteja, joissa otetaan huomioon sekä asiakkaat että luonto. Toimimme rakkaudesta saaristoon ja myös asiakkaillemme luonto ja autenttisuus ovat tärkeitä. Aavameren melontaretket ja -matkat toimivat kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ja meillä on ympäristö- ja ekoturismiohjelma, joka säätää toimintaamme”, kertoo Aavameren omistaja, Benjamin Donner

Herrankukkaron - saariston toisenlainen maailma

Herrankukkaro on vanhan kalastajatilan ympärille rakentunut omaleimainen matkailu-, kokous- ja virkistyskohde. Enimmäkseen ryhmille ja yrityksille tarkoitettu kylämiljöö palvelee asiakkaita ympärivuotisesti. Herrankukkaron liiketoiminta perustuu luonnon kunnioitukseen ja toimintaa kehitetään ja laajennetaan ympäröivän luonnon ehdoilla. Yrityksen ruokatarjonta nojautuu paikallisiin lähiruokatuotteisiin saariston kalojen ollessa pääosassa. Yrityksen toiminnassa otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon kestävyys ja vastuullisuus ja siitä viestivät myös saavutettu Green Key -sertifikaatti sekä Sustainable Travel Finlad -merkki.

”Herrankukkaron perustamisesta lähtien, eli 30 vuoden ajan, ympäristö- ja sosiaalivastuu ovat olleet yrityksemme perustajalle luontaista oman ulkosaaristolaistausansa vuoksi. On ollut kannustavaa huomata, että maailmallakin osataan arvostaa meidän johdonmukaista työtämme ympäristön eteen”, iloitsee kyläpäällikkö Karioskari Kangas

”Kun yritystemme arvot kohtaavat, on myös yhteistyö luontevaa. Tulemme tarjoamaan yhteisiä kestävän matkailun paketteja, jossa yhdistyvät molempien yritysten parhaat palat. Jatkossa matkailijat pääsevät siis nauttimaan yhteisen saaristomme kauneudesta kajakkien kyydissä ja illalla rentoudutaan Herrankukkaron savusaunojen löylyissä”, toteaa Herrankukkaron vanhaisäntä Pentti-Oskari Kangas

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.11.2020, 8:29

Turkuseuran uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Maija Palonheimo. Valinnan teki yhdistyksen syyskokous eilen 25. marraskuuta. Palonheimo seuraa tehtävässään Turkuseuran edellistä puheenjohtajaa Esko Matti Pulkkista, joka jätti tehtävänsä syksyllä ajanpuutteen takia. 

Paikallinen - 26.11.2020, 8:26

Henkilöauton kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan ja päätynyt katolleen ykköstiellä Paimion kohdalla viime yönä hieman kello yhden jälkeen. Ajoneuvo oli osunut Helsinkiin menevillä kaistoilla tien molemmin puolin kaiteisiin ja päätynyt katolleen keskelle moottoritietä.

Paikallinen - 25.11.2020, 16:30

Vuoden 2020 joulukuusen Turun tuomiokirkon eteen lahjoitti Antti Koivisto Maskusta. Kuusella on mittaa 24 metriä ja ikää 65 vuotta. Kuusen valot syttyvät lauantaina 28.11. ja palavat aina Nuutinpäivään saakka. 

Paikallinen - 25.11.2020, 10:53

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve on valittu Euroopan edustajaksi maailmanlaajuisen ICLEI-järjestön globaaliin hallitukseen. Valinta tehtiin ICLEI:n Euroopan hallituksen järjestäytymiskokouksessa tiistaina 24. marraskuuta. Samalla Arve valittiin Euroopan hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.11.2020, 10:49

Turussa tehdyt koronatoimet ovat alkaneet tehota, mutta tilanne on kaupungissa edelleen huolestuttava. Koronatilanteeseen on edelleen syytä suhtautua vakavasti huomioiden myös pääkaupunkiseudun erittäin nopeasti huonontunut koronatilanne.

Paikallinen - 25.11.2020, 10:43

Turkulaiset matkailu- ja tapahtuma-alan toimijat ovat yhdistäneet voimansa kertoakseen, että Turku on turvallinen matkailu- ja tapahtumakohde koronasta huolimatta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.11.2020, 10:41

Turun kauppakamarin elinkeinopolitiikan valiokunta on myöntänyt vuoden 2020 Elinkeinopoliittisen kuntateko -palkinnon Liedon kunnalle.

Paikallinen - 25.11.2020, 10:40

Haastavan koronatilanteen vallitessa Omena Hotels -ketjulla on myös hyviä uutisia – kaksi uutta hotellia avautuu 2021 alussa

Paikallinen - 24.11.2020, 15:46

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) kantasairaalan viereen rakennetaan uusi psykiatrian sairaalarakennus. Sairaanhoitopiirin valtuusto päätti uuden psykiatrian sairaalan ensimmäisen vaiheen rakentamisesta kokouksessaan 24.11.2020.

Paikallinen - 24.11.2020, 15:36

Koronaviruksen tartuntamäärät vähenivät Varsinais-Suomessa viime viikosta hieman. Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmä suosittaa perusopetuksen opettajille maskin käyttöä. Tällä halutaan välttää koulujen ja oppilaitosten massa-altistuksia.

Paikallinen - 24.11.2020, 11:16

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa 25 300 työtöntä työnhakijaa. Lokakuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja nyt niin tapahtui 700 henkilöllä. Viime vuoden lokakuuhun verrattuna työttömänä oli nyt 7 500 henkilöä enemmän (43%).

Paikallinen - 24.11.2020, 11:15

Kun ulkona liikkumista ei rajoitettu, sitä lisättiin, mutta vältellen hieman ruuhkaiseksi miellettyjä paikkoja.

Paikallinen - 24.11.2020, 11:15

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat avaavat Turun joulukauden tulevana viikonloppuna 28.‒29.11.2020. Neljä adventtiviikonloppua kestävä joulutapahtuma sisältää torimyynnin lisäksi joulun perinteisiä ohjelmanumeroita sekä aivan uusia esityksiä.

Paikallinen - 23.11.2020, 9:31

Tällä viikolla alkavat Oranssit päivät on yksi UN Womenin suurimmista maailmanlaajuisista kampanjoista. Kaksiviikkoisen tapahtumasarjan tavoitteena on kiinnittää huomiota naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja toimia aktiivisesti väkivallan lopettamiseksi.

Paikallinen - 20.11.2020, 15:51

FC Inter on solminut kaudet 2021 ja 2022 kattavan pelaajasopimuksen nuorten maajoukkuepuolustaja Juho Hyvärisen kanssa. Rovaniemeltä kotoisin oleva 20-vuotias Hyvärinen siirtyy FC Interiin kasvattajaseurastaan RoPS:sta.

Paikallinen - 20.11.2020, 15:49

Maskien käyttö saariston yhteysaluksilla on herättänyt keskustelua ja huolta matkustajien keskuudessa. Yhteysalusliikenteessä matka-ajat ovat usein pitkiä ja matkustajat jakavat yhteisen matkustamon. Kasvomaskien käyttö ei ole kuitenkaan ollut yhteysaluksilla kovin yleistä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.11.2020, 14:01

Turun kaupungin sivistystoimiala laajentaa kasvomaskin käyttösuositusta koskemaan yläkoulujen 7.–9. -luokkalaisia erityisesti valinnaisaineiden tunneille.

Paikallinen - 20.11.2020, 13:58

Turun messukeskuksessa parhaillaan käynnissä olevat influenssarokotukset joudutaan keskeyttämään, koska rokotteet ovat loppumassa koko Suomesta. Rokotuksia voidaan antaa messukeskuksessa vielä ensi viikon ajan eli torstaihin 26.11. saakka. Perjantaista 27.11.

Paikallinen - 19.11.2020, 8:47

Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaiseman katsauksen mukaan yleisin syy Turun ydinkeskustassa käyntiin ovat ostokset, mutta sinne mennään usein myös muuten vain viihtymään ystävien kanssa.

Paikallinen - 19.11.2020, 7:21

Poliisi tutkii Turussa kadonneen Iines Kastemaan tapausta muun muassa törkeänä vapaudenriistona. Poliisi ei esitutkinnan tässä vaiheessa kerro asian yksityiskohdista tarkemmin eikä ota kantaa muihin mahdollisiin rikosnimikkeisiin.