Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 22.
kesäkuuta
2018.

Hansakortteli juhlii 30. syntymäpäiväänsä ja kerää Hansamuistoja

Hansakortteli täyttää 30 vuotta. Virallisen syntymäpäivän kunniaksi järjestetään kakkukahvitus Hansatorilla keskiviikkona 14.3. Kahvikupin äärellä voi muistella mieleenpainuvinta Hansamuistoaan ja jakaa sen Hansakorttelin nettisivuilla tai Instagramissa. Kaikkien Hansamuistonsa jakaneiden kesken arvotaan 500 euron arvoinen lahjakortti voittajan valitsemaan kauppakeskuksen liikkeeseen.

Kauppakeskus Hansakortteli valmistui 14.3.1988. Keskustan vetonaulaksi rakennettu kauppakeskus on näin ollen toiminut turkulaisten ja Turussa vierailevien kohtaamispaikkana jo kolmen vuosikymmenen ajan. Varsinais-Suomen suosituimmassa kauppakeskuksessa vieraili viime vuonna yhteensä noin 12,4 miljoonaa kävijää.

– On ollut hieno huomata, kuinka tärkeä paikka Hansakorttelista on tullut vuosien mittaan Turun keskusta-alueen liike-elämän ja kaupunkikulttuurin kannalta. Onhan meidät myös äänestetty Suomen rakastetuimmaksi kauppakeskukseksi, Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen kiittelee.

Hansakortteli juhlistaa syntymäpäiväänsä keskiviikkona 14.3. kakkukahveilla Hansatorilla. Kahvia ja kakkua on varattu 1500 ensimmäiselle. Juhlavuosi tulee näkymään Hansakorttelin tapahtumatarjonnassa.

– Kakkukahvit ovat startti juhlavuodellemme. Vietämme varsinaista syntymäpäiväviikkoa syksyllä, ja 30-vuotisuus tulee vahvasti näkymään kaikessa tekemisessämme vuoden aikana, Palviainen kertoo. 

Kauppakeskus kerää Hansamuistoja 

Kauppakeskuksen kolmeen vuosikymmeneen mahtuu paljon elämyksiä ja muistoja. Hansakorttelissa on ystävien ja tuttavien tapaamisen lisäksi shoppailtu, kahviteltu, herkuteltu ja osallistuttu koko perheen tapahtumiin.

Hansakortteli kerää juhlavuotensa kunniaksi asiakkaiden Hansamuistoja vuosien varrelta. Muiston voi lähettää Hansakorttelille osoitteessa www.hansakortteli.fi. Kaikkien Hansamuistonsa 31.5.2018 mennessä jakaneiden kesken arvotaan 500 euron arvoinen lahjakortti voittajan valitsemaan kauppakeskuksen liikkeeseen.

Hansamuistoja voi lähettää myös nostalgisen kuvan kera Instagramissa tunnisteella #hansamuistot. Hansakortteli julkaisee kävijöiden tarinoita ja kuvia myös omissa kanavissaan.

– Haluamme kuulla, mitä asiakkaillemme on jäänyt mieleen Hansasta. Joku on voinut olla paikalla Hansakorttelin avajaisissa tai viettänyt täällä ikimuistoiset treffit. Muisto voi myös liittyä herkulliseen jäätelöannokseen tai mielenkiintoiseen tapahtumaan. Mikään muisto ei ole liian pieni tai iso jaettavaksi, Hansakorttelin markkinointipäällikkö Mirva Laaksonen sanoo.

Uusimmat uutiset

Sisältää ääntä
Paikallinen - 21.6.2018, 17:30
Paikallinen - 21.6.2018, 11:00

Juhannuskokon polttamista koskevat samat säännöt kuin mitä tahansa avotulen tekoa. Juhannustuli vaatii aina tarkkaa valvontaa sytyttämisestä sammuttamiseen asti.

Paikallinen - 21.6.2018, 10:00

Turun keskusta-alueen pääväylien asfaltointityöt alkavat ensi viikolla juhannuksen jälkeen. Katujen ylläpitoon liittyviä asfaltointitöitä tehdään tänä kesänä neljässä kohteessa, jotka ovat:

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 21.6.2018, 9:14

Ne jotka jäävät kaupungiin juhannuksena, pääsevät siitä nauttimaan Uittamon legendaarisessa paviljongissa, jossa on luvassa uutta tapahtumaa keskikesän juhlaksi. Juhannuspäivänä Uittamon paviljongin valtaa Midsummer Chillout.

Paikallinen - 21.6.2018, 7:00

Juhannusruuhkat ajoittuvat tänäkin vuonna torstaille ja jatkuvat perjantaina, kun suomalaiset suuntaavat juhannuspyhiksi mökille. Juhannuksen menoliikenteen tärkeimmät turvallisuusvinkit liittyvät tarkkaavaisuuteen ja malttiin. Juhannusviikonlopun merkittävä riskitekijä on alkoholi.

Paikallinen - 20.6.2018, 16:02

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden oppiaine on saanut vastuulleen RENT Research in Entrepreneurship and Small Business -kongressin järjestämisen Turussa marraskuussa 2021.

Paikallinen - 20.6.2018, 16:01

Kaarinassa aloittaa toiminnan Matkahuolto-asiamies. Asiamiehenä aloittaa tiistaina 26. kesäkuuta Motomarket Oy. Asiamiehen palveluvalikoimaan sisältyy Matkahuollon Pakettipalvelut.

Paikallinen - 20.6.2018, 15:19

Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu tarjoaa vaihtoehtoisen tavan hankkia opinnoissa ja työelämässä tarvittavaa osaamista kaikille avoimina verkko-opintoina. Korkeakoulut ovat tarjonneet avoimia opintoja jo pitkään, ja nyt tämä on mahdollista myös ammatillisella puolella.

Paikallinen - 20.6.2018, 14:06

Hansakorttelin uudistus etenee Hansatorille. Uudistustyöt Hansatorilla alkavat kesällä ja jatkuvat pitkälle syksyyn, mutta eivät vaikuta kauppakeskuksen tai sen liikkeiden aukioloon. Korjaustyöt aiheuttavat kuitenkin uusia kulkujärjestelyjä. Hansatorin 3.

Paikallinen - 20.6.2018, 12:00

Luostarin Välikadun kesä alkaa kauppiaiden saapuessa makasiineille. Kaikki tilat on tälläkin kaudella vuokrattu, iloitsee palvelupäällikkö Sami Männistö Tilapalvelukeskuksesta.

Paikallinen - 20.6.2018, 11:00

Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalla on valmistunut jo 100 000. Mercedes-Benz GLC-katumaasturi. GLC:n tuotanto käynnistyi Suomessa helmikuussa 2017, ja se on saavuttanut 100 000 auton valmistusmäärän nopeammin kuin mikään muu Valmet Automotiven tuotantomalli.

Paikallinen - 20.6.2018, 10:00

Puilla on suuri merkitys kaupunkikuvalle ja ne parantavat kaupunkiympäristön viihtyisyyttä ja laatua. Lisäksi ne sitovat ilmansaasteita ja hiiltä, vähentävät hulevesiä, vaimentavat melua ja suojaavat auringon paahteelta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.6.2018, 9:30

Turun  Kesäteatterissa  Vartiovuorella  pääsee  tänä  kesänä  tapaamaan  niin  Dorothyn,  Variksenpelättimen,  Peltimiehen  kuin  pelokkaan  Leijonan,  joiden  mukana  pääsee  matkalle  kohti  seikkailuja  ja  smaragdikaupunkia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.6.2018, 8:00

Kadunrakennustyö kaventaa Honkakujaa aina työkohteen kohdalla 19.6-30.9.2018. Päivittäinen työaika klo 7.00-15.00. Paikalla liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.6.2018, 7:30

Auran  Aaltojen  iltapäivien  yhteistyökumppanina  on  kesäkuun  ajan  maa-ainekseen  erikoistunut  Soraliike  Lehtovaara.  Kyse  on  todellisesta  perhe-yrityksestä,  jossa  hommia  on  paikittu  jo  70  vuoden  ajan.  Kunnioitettavaan  ikään  ei  olisi  päästy  ilman  muutoksia  ja  ajan  hermo

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.6.2018, 7:00

Kaksi Pohjoisella Itämerellä  purjehtimassa ollutta purjehtijaa joutui merihätään kun heidän purjeveneeseensä tuli vuoto ja peräsin rikkoontui. Tapahtumapaikka oli noin 7 mpk:ta Bengtskärin majakasta etelään.

Paikallinen - 20.6.2018, 6:30

Heinäkuun alusta alkaen kaikki Kelan korvaamat taksimatkat tilataan Varsinais-Suomessa numerosta 0800 130 001 (suomi) ja 0800 130 002 (ruotsi).

Paikallinen - 19.6.2018, 15:00

Turun ja Kaarinan kaduilla nähdään maanantaina 25.6. hauskan näköinen parivaljakko, kun liikkuvat nuorisotilat Nuokkaribiili ja Nugipagu järjestävät kokoontumisajot. Valkoinen ja musta pakettiauto ajavat peräkkäin ja tuovat nuorten ulottuville monipuolista kesätekemistä.