Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Sunnuntai, 26.
tammikuuta
2020.

Grammy-voittaja Michael Abene johtaa Turku Jazz Orchestraa syyskauden avauskonsertissa

Media

Mestarisovittaja ja kapellimestari Michael Abene saapuu syyskuussa Turku Jazz Orchestran vieraaksi. Orkesterin syyskauden avauskonsertissa keskiviikkona 11.9. Sigyn-salissa kuullaan, kun big bandin muhkea soundi hioutuu huippuunsa jazzlegendan käsittelyssä.

Grammy-palkinnon ja seitsemän ehdokkuutta kerännyt amerikkalainen sovittaja-säveltäjä-pianisti Michael Abene (s.1942) tunnetaan erityisesti työstään kölniläisen WDR Big Bandin johtajana. Abenen sovituksia ja sävellyksiä on palkittu monin tunnustuksin, ja hän on tehnyt yhteistyötä maailman jazzhuippujen, kuten Dizzy Gillespien, Maceo Parkerin, Chick Corean ja Patti Austinin kanssa.

Kaikki keskiviikon konsertissa kuultavat sovitukset ovat Michael Abenen käsialaa. Illan aikana esitetään pääosin maestron omia sävellyksiä, mutta mukaan mahtuu myös maistiaisia mm. Tom Harrellilta ja John Scofieldilta. Abene käyttää sovituksissaan runsaasti eri puupuhaltimia, kuten klarinetteja ja huiluja, joten orkesterin koko puhallinvalikoima pääsee näyttävästi esille.

Turku Jazz Orchestran taiteellinen johtaja Tero Lindberg pääsi kokemaan mestarin työssään jo perjantaina Espoo Big Bandin konsertissa ja odottaa Abenen Turun vierailua innolla.

– On aina hienoa päästä työskentelemään alansa todellisten huippujen kanssa! Abenen ohjelmisto on haastavaa, ja onkin etuoikeus päästä jazzlegendan oppiin. Turku Jazz Orchestra saa tästä aivan uudenlaista potkua syyskauteen, Lindberg myhäilee.

Michael Abene kiertää edelleen Euroopan ja Amerikan musiikkioppilaitoksissa mentorina opettamassa orkesterin johtamista sekä big band -sävellystä. Kesäkuussa 2019 Abene vieraili vetämässä big band -kurssia Imatralla, ja syyskuussa hänen ohjaukseensa pääsevät myös Turun konservatorion ammattiopiskelijat.

Turku Jazz Orchestra
Michael Abene – kapellimestari, piano

Turku Jazz Orchestra & Michael Abene (US)
Ke 11.9.2019 klo 19 (ovet klo 18)
Sigyn-sali, Turun konservatorio
Linnankatu 60, Turku

1

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 23.1.2020, 9:59

Yli 40% hormipaloista sattuu ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yleisin arvioitu syy palojen taustalla on hormin ylikuumeneminen.

Paikallinen - 23.1.2020, 9:08

Aidan korjaustyö sulkee vasemmanpuoleisen ajokaistan Koulukatu 6 kohdalla ennakkotiedoista poiketen vielä perjantai-iltapäivään 24.1.2020 saakka. Jalankulkuväylä on suljettu ja ohjattu kadun toiselle puolen. Päivittäinen työaika klo 9.00 - 15.00. Haittaa ajosuunnassa Pohjola.

Paikallinen - 23.1.2020, 9:07

Turun yliopiston seuraava tohtoripromootio järjestetään toukokuussa 28.-29.5.2020. Promootiossa promovoidaan 15 uutta kunniatohtoria. Heidät vihitään kunniatohtoreiksi tieteellisten ansioidensa, Turun yliopiston kanssa tekemänsä yhteistyön tai yhteiskunnallisen vaikuttavuutensa vuoksi.

Paikallinen - 23.1.2020, 8:13

Radio on Suomessa voimissaan. Kaupallisen radion mainosmyynti kasvoi vuonna 2019 RadioMedian keräämien myyntitilastojen mukaan 6,1 % edellisvuoteen verrattuna ollen nyt 69,74 miljoonaa euroa (2018: 65,5M€).

Paikallinen - 23.1.2020, 7:37

Turun Palloseura ja hyökkääjä Markus Nurmi ovat allekirjoittaneet kahden vuoden jatkosopimuksen. Uusi sopimus ulottuu näin ollen kevääseen 2022 saakka.

Paikallinen - 23.1.2020, 6:28

Hyökkääjä Joakim Latonen on solminut kauden 2020 kattavan sopimuksen TPS:n Veikkausliigajoukkueen kanssa. 21-vuotias Latonen on alun perin kaarinalaisen KaaPo:n kasvatteja, mutta hän siirtyi TPS:n junioreihin kaudeksi 2015.

Paikallinen - 22.1.2020, 10:04

Miten saada helposti ja ilmaiseksi konsertteja, äänikirjoja ja paljon muuta kotisohvalle? Turun vapaa-aikatoimiala päätti tarttua haasteeseen ja kehitti omakirjasto.fi-palvelun.

Paikallinen - 22.1.2020, 10:03

Turun musiikkijuhlat järjestää kaksi omaa konserttia Lontoon Wigmore Hallissa lauantaina 4. huhtikuuta 2020.

Paikallinen - 22.1.2020, 8:35

Turkulainen Apteekkimuseo ja Qwenselin talo on valittu Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2020 -kilpailun finaaliin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.1.2020, 7:22

TPS:n Onnipekka Pajula jatkaa uraansa hollantilaisen FC Groningenin akatemiassa. Hän siirtyy Hollantiin lainasopimuksella, joka kestää kesäkuuhun 2021 asti. FC Groningenilla on mahdollisuus lunastaa Pajulan pelaajaoikeudet lainajakson jälkeen TPS:ltä kokonaan.

Paikallinen - 21.1.2020, 10:20

Turun kumpikin tekojäärata on poissa käytöstä toistaiseksi. Parkin kenttä suljettiin tiistaiaamuna 21.1. teknisten ongelmien takia. Syynä sulkemiseen on kentän kylmälaitteiston rikkoutuminen. Vikaa selvitellään.  

Paikallinen - 21.1.2020, 7:58

Turun Kaupunginteatterissa nähdään maaliskuussa vankien valmistama ja esittämä näytelmä Yksinäisten vallankumous, joka pohjautuu George Orwellin Eläinten vallankumous -teokseen. Vankilateatterin esitys on Taittuu ry:n, Turun Kaupunginteatterin ja Käyrän vankilan yhteistuotanto.

Paikallinen - 21.1.2020, 6:35

Turun kaupunginhallitus hyväksyi 13.1.2020 pidetyssä kokouksessa Turun osallistuvan budjetoinnin toimintamallin. Malli otetaan käyttöön kevään aikana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.1.2020, 9:06

Varsinais-Suomen Yrittäjät palkitsi Paimion Yrittäjät vuoden 2019 paikallisyhdistyksenä.

Paikallinen - 20.1.2020, 9:06

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hieman puolenyön jälkeen ilmoituksen käynnissä olevasta asuntomurrosta Salossa Anjalan asuinalueella. Ilmoituksen mukaan tekijät lastasivat asunnosta irtainta omaisuutta pakettiautoon.

Paikallinen - 20.1.2020, 9:04

Kiinalaishuiput viulisti Mengla Huang ja kapellimestari Tianyi Lu tuovat Turkuun kiinalaista uuttavuotta juhlistavan ohjelmiston. Turun filharmonisen orkesterin konserteissa torstaina ja perjantaina 23.–24.1.

Paikallinen - 14.1.2020, 17:27

Merikuljetusyritys Mann Lines Oy avaa uuden ro-ro-yhteyden Turusta Alankomaiden Rotterdamiin. Aiheesta kertoo Turun Sanomat.

Paikallinen - 14.1.2020, 17:23

Hamburger Börsin purkutyöt aiheuttavat tällä viikolla poikkeuksellisen paljon meteliä, sillä vuorossa on väestösuojan tiukkaan raudoitettujen rakenteiden purku. Asiasta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 14.1.2020, 9:43

Teatteri tutkii ja heijastaa katsojilleen yhteiskuntaa, jossa esitys syntyy. Teatterinäyttämö on myös varsin luonteva areena, kun tieteellistä tutkimusta halutaan avata uudella tavalla yleisölle.

Paikallinen - 14.1.2020, 9:42

Marttilassa Vt10:llä tapahtui eilen 13.1.2020 klo 20.43 liikenneonnettomuus, jossa traktorin kuljettaja menehtyi. Ajoneuvoyhdistelmä, jonka lastina oli peltiä rullina, oli törmännyt edellä ajaneeseen traktoriin seurauksella, että molemmat suistuivat ojaan.