Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 22.
kesäkuuta
2018.

EU:n vammaiskortti tulee Suomessa käyttöön toukokuussa 2018

EU:n vammaiskortti (EU Disability Card) tulee Suomessa käyttöön toukokuussa 2018. Korttia haetaan Kelasta, minkä jälkeen asiakas tilaa sen kortin toimittajalta. Kortin jakelujärjestelmää kehitetään parhaillaan.

Vammaiskortti on vapaaehtoinen ja maksullinen kortti, joka toimii vammaisten henkilöiden kommunikoinnin ja osallistumisen apuvälineenä Suomessa ja muissa EU-maissa.

Vammaiskorttia näyttämällä vammainen henkilö voi osoittaa tuen tarpeensa esimerkiksi matkoilla, tapahtumissa ja käyttäessään erilaisia palveluita. Kaikille EU-maille yhtenäisen kortin avulla myös asiakaspalvelu helpottuu.

Tarkista ensin, onko sinulla oikeus vammaiskorttiin

Vammaiskorttia voivat hakea henkilöt, joilla on kunnan tai Kelan myöntämä päätös, jonka perusteella voi saada kortin. Osa päätöksistä oikeuttaa A-merkintään, jolla asiakas voi osoittaa tarvitsevansa avustajaa tai tukihenkilöä.

Hakemus lähetetään Kelaan

Lähetä vammaiskorttihakemus Kelaan. Hakuohje ja lomake löytyvät Kelan verkkosivuilta ja Vammaiskortti.fistä toukokuussa 2018. Lomakkeita voi myös pyytää Kelan palvelupisteistä.

Kun asiakas on toimittanut lomakkeen Kelaan, Kela tarkistaa, onko asiakkaalla virallinen päätös, jonka perusteella voi saada kortin. Jos asiakkaalla on tarvittava päätös, Kela antaa asiakkaalle oikeuden kortin tilaamiseen.

Kortti tilataan kortin toimittajalta

Kun asiakkaalla on oikeus kortin tilaamiseen, hän saa kortin toimittajalta viestin ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Viestissä olevan linkin kautta asiakas pääsee tilausjärjestelmään.

Ennen varsinaista tilausta asiakas tai hänen tukihenkilönsä täydentävät hakemusta verkossa. Asiakas lisää hakemukseen valokuvansa ja tarkistaa Kelassa esitäytetyt tiedot. Hän voi myös lisätä korttiin tuen tarvetta selventäviä symboleita tai QR-koodin.

Asiakas vahvistaa tilauksen maksamalla kortin omakustannehinnan. Sen jälkeen kortti lähetetään asiakkaalle postitse.

Kaikissa kortin hakemista ja vammaiskorttia koskevissa kysymyksissä voi olla yhteydessä vammaiskorttitoimistoon sähköpostitse tai soittamalla maksuttomaan palvelunumeroon.

Vammaiskortti on kehitetty yhteistyössä

Vammaiskortin käyttöönottoa on valmisteltu Euroopan komission rahoittamassa Vammaiskortti-hankkeessa vuodesta 2016 lähtien. Kehittämisessä on ollut mukana laaja joukko vammaisjärjestöjä, palveluntarjoajia, sosiaali- ja terveysministeriö, Kela sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Vammaiskortin käyttöönoton koordinoinnista vastaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. Vuodesta 2018 lähtien kehittämistyötä tukee STEA Veikkauksen tuotoista.

Uusimmat uutiset

Sisältää ääntä
Paikallinen - 21.6.2018, 17:30
Paikallinen - 21.6.2018, 11:00

Juhannuskokon polttamista koskevat samat säännöt kuin mitä tahansa avotulen tekoa. Juhannustuli vaatii aina tarkkaa valvontaa sytyttämisestä sammuttamiseen asti.

Paikallinen - 21.6.2018, 10:00

Turun keskusta-alueen pääväylien asfaltointityöt alkavat ensi viikolla juhannuksen jälkeen. Katujen ylläpitoon liittyviä asfaltointitöitä tehdään tänä kesänä neljässä kohteessa, jotka ovat:

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 21.6.2018, 9:14

Ne jotka jäävät kaupungiin juhannuksena, pääsevät siitä nauttimaan Uittamon legendaarisessa paviljongissa, jossa on luvassa uutta tapahtumaa keskikesän juhlaksi. Juhannuspäivänä Uittamon paviljongin valtaa Midsummer Chillout.

Paikallinen - 21.6.2018, 7:00

Juhannusruuhkat ajoittuvat tänäkin vuonna torstaille ja jatkuvat perjantaina, kun suomalaiset suuntaavat juhannuspyhiksi mökille. Juhannuksen menoliikenteen tärkeimmät turvallisuusvinkit liittyvät tarkkaavaisuuteen ja malttiin. Juhannusviikonlopun merkittävä riskitekijä on alkoholi.

Paikallinen - 20.6.2018, 16:02

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden oppiaine on saanut vastuulleen RENT Research in Entrepreneurship and Small Business -kongressin järjestämisen Turussa marraskuussa 2021.

Paikallinen - 20.6.2018, 16:01

Kaarinassa aloittaa toiminnan Matkahuolto-asiamies. Asiamiehenä aloittaa tiistaina 26. kesäkuuta Motomarket Oy. Asiamiehen palveluvalikoimaan sisältyy Matkahuollon Pakettipalvelut.

Paikallinen - 20.6.2018, 15:19

Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu tarjoaa vaihtoehtoisen tavan hankkia opinnoissa ja työelämässä tarvittavaa osaamista kaikille avoimina verkko-opintoina. Korkeakoulut ovat tarjonneet avoimia opintoja jo pitkään, ja nyt tämä on mahdollista myös ammatillisella puolella.

Paikallinen - 20.6.2018, 14:06

Hansakorttelin uudistus etenee Hansatorille. Uudistustyöt Hansatorilla alkavat kesällä ja jatkuvat pitkälle syksyyn, mutta eivät vaikuta kauppakeskuksen tai sen liikkeiden aukioloon. Korjaustyöt aiheuttavat kuitenkin uusia kulkujärjestelyjä. Hansatorin 3.

Paikallinen - 20.6.2018, 12:00

Luostarin Välikadun kesä alkaa kauppiaiden saapuessa makasiineille. Kaikki tilat on tälläkin kaudella vuokrattu, iloitsee palvelupäällikkö Sami Männistö Tilapalvelukeskuksesta.

Paikallinen - 20.6.2018, 11:00

Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalla on valmistunut jo 100 000. Mercedes-Benz GLC-katumaasturi. GLC:n tuotanto käynnistyi Suomessa helmikuussa 2017, ja se on saavuttanut 100 000 auton valmistusmäärän nopeammin kuin mikään muu Valmet Automotiven tuotantomalli.

Paikallinen - 20.6.2018, 10:00

Puilla on suuri merkitys kaupunkikuvalle ja ne parantavat kaupunkiympäristön viihtyisyyttä ja laatua. Lisäksi ne sitovat ilmansaasteita ja hiiltä, vähentävät hulevesiä, vaimentavat melua ja suojaavat auringon paahteelta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.6.2018, 9:30

Turun  Kesäteatterissa  Vartiovuorella  pääsee  tänä  kesänä  tapaamaan  niin  Dorothyn,  Variksenpelättimen,  Peltimiehen  kuin  pelokkaan  Leijonan,  joiden  mukana  pääsee  matkalle  kohti  seikkailuja  ja  smaragdikaupunkia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.6.2018, 8:00

Kadunrakennustyö kaventaa Honkakujaa aina työkohteen kohdalla 19.6-30.9.2018. Päivittäinen työaika klo 7.00-15.00. Paikalla liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.6.2018, 7:30

Auran  Aaltojen  iltapäivien  yhteistyökumppanina  on  kesäkuun  ajan  maa-ainekseen  erikoistunut  Soraliike  Lehtovaara.  Kyse  on  todellisesta  perhe-yrityksestä,  jossa  hommia  on  paikittu  jo  70  vuoden  ajan.  Kunnioitettavaan  ikään  ei  olisi  päästy  ilman  muutoksia  ja  ajan  hermo

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.6.2018, 7:00

Kaksi Pohjoisella Itämerellä  purjehtimassa ollutta purjehtijaa joutui merihätään kun heidän purjeveneeseensä tuli vuoto ja peräsin rikkoontui. Tapahtumapaikka oli noin 7 mpk:ta Bengtskärin majakasta etelään.

Paikallinen - 20.6.2018, 6:30

Heinäkuun alusta alkaen kaikki Kelan korvaamat taksimatkat tilataan Varsinais-Suomessa numerosta 0800 130 001 (suomi) ja 0800 130 002 (ruotsi).

Paikallinen - 19.6.2018, 15:00

Turun ja Kaarinan kaduilla nähdään maanantaina 25.6. hauskan näköinen parivaljakko, kun liikkuvat nuorisotilat Nuokkaribiili ja Nugipagu järjestävät kokoontumisajot. Valkoinen ja musta pakettiauto ajavat peräkkäin ja tuovat nuorten ulottuville monipuolista kesätekemistä.