Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 9.
maaliskuuta
2021.

Energialähettiläs Michael Monroe tempaisi ilmastonmuutosta vastaan

Media

Rocktähti Michael Monroe istutti tänään kuusen- ja koivuntaimia Turun Hirvensalossa sijaitsevalla metsitystyömaalla kannustaakseen suomalaisia ilmastonmuutoksen vastaisiin tekoihin. Tuoreen tutkimuksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista on muuttanut kulutus- tai käyttäytymistottumuksiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Energiayhtiö Loisteen energialähettiläs Michael Monroe istutti tänään kuusen- ja koivuntaimia Turun Hirvensalossa sijaitsevalle metsitystyömaalle. Puut merkittiin alumiinisella laatalla, josta selviää sekä istuttaja että istutuspäivä. Näin turkulaiset voivat käydä seuraamassa puiden kasvua ja uuden metsän syntyä.

Loisteen ilmastokampanjassa mukana oleva Monroe haluaa kannustaa ja auttaa suomalaisia tekemään ilmaston kannalta kestäviä valintoja. Ympäristöasiat ovat olleet lähellä hänen sydäntään jo 1980-luvun puolivälistä lähtien, jolloin Hanoi Rocks -tähti kävi pitkiä keskusteluja maapallon tilasta ja tulevaisuudesta muusikko Little Stevenin kanssa.

”Ympäristön lämpenemiseen täytyy kiinnittää huomiota, ja me kaikki voimme omilla teoillamme vaikuttaa asiaan. Työni puolesta joudun matkustamaan paljon lentokoneella, joten otan ilmaston huomioon muilla tavoin: olen luopunut lihansyönnistä, en omista autoa ja liikun junalla tai polkupyörällä. Kodissani suosin energiansäästölamppuja ja lajittelen roskani”, Michael Monroe kertoo.

Michael Monroe ei ole valintojensa kanssa yksin, sillä Loisteen alkuvuonna teettämän tutkimuksen* mukaan 71 prosenttia suomalaisista on muuttanut kulutus- tai käyttäytymistottumuksiaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi: 41 prosenttia on vähentänyt punaisen lihan syömistä, 32 prosenttia oman auton käyttöä, 25 prosenttia lentomatkustamista ja 1 prosentti hankkinut sähköauton. Eniten vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta suomalaiset sälyttävät suurille valtioille (74 %), mutta jo toisena itselleen eli tavallisille ihmisille (72 %).

Hirvensaloon 1,5 hehtaaria uutta metsää

Yhteensä Turun kaupunki istuttaa Hirvensalon Ylikylään noin 1,5 hehtaaria uutta metsää vanhalle peltomaalle. Michael Monroen istuttamat puut saavat seurakseen noin 3 000 kuusen ja rauduskoivun paakkutainta. Lisäksi alueelle istutetaan muutamia kymmeniä tervaleppiä ja lehtikuusia.

Istutettavat taimet kasvavat harvennusmittoihin noin 30 vuodessa. Kasvava metsä lisää hiilinieluja ja toimii osana vapaa-ajan virkistysmetsiä.

Nykyisin Suomen vuotuisista fossiilisen energiantuotannon aiheuttamista hiilipäästöistä noin puolet sitoutuu puustoon, metsämaahan ja puutuotteisiin. Yksi kilogramma puuta tarvitsee kasvaakseen noin 1,55 kiloa ilman hiilidioksidia, ja noin puolet puuaineksesta onkin hiiltä. Yhden suomalaisen hiilijalanjäljen (10 400 kg/CO2e/hlö/vuosi) varastoimiseen tarvitaan noin 10 kuutiometriä puuta.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Koskenniemenkadun uudet rakennukset ja amfiteatteri. Kehittämissuunnitelman visiokuva: Lundén Architecture Company
Paikallinen - 8.3.2021, 17:12

 

Turun historiallisen keskustan ja yliopistojen alueen kehittämissuunnitelma on valmistunut. Suunnitelma sisältää ehdotuksia sekä rakennetun ympäristön kehittämiseen että alueen elävöittämiseen kolmen tulevaisuuden tarinan pohjalta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 8.3.2021, 16:59

Kaupan myötä Mediatakojien radiotoimiluvat siirtyvät Bauer Medialle. Kauppa vahvistaa Bauer Median asemaa audiobisneksen suunnannäyttäjänä sekä Suomen monipuolisimpien radiosisältöjen tuottajana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 8.3.2021, 16:55

Turun kaupunki aloittaa tartuntatautilain muutokseen liittyvän valvonnan ja tarkastukset kuluvalla viikolla. Koronan leviämisen ehkäisemiseen liittyvät vaatimukset koskevat laajasti sekä yksityisiä että julkisia tiloja ja toimijoita.

Paikallinen - 8.3.2021, 16:54

Attendo ja Turun ammatti-instituutti ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on luoda uusia, laadukkaita ja innovatiivisia oppimisympäristöjä.

Paikallinen - 5.3.2021, 16:26

Poliisi ja Liikenneturva järjestävät ensi viikolla turvalaiteratsiat Turussa ja Porissa. Ratsiat ovat osa poliisin valtakunnallista tehovalvontaviikkoa, jonka aikana seurataan kuljettajien turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.3.2021, 16:25

Kulttuurihyvinvoinnin edistäminen lähti vahvasti liikkeelle kymmenen vuotta sitten Turun kulttuuripääkaupunkihankkeesta ja on jatkunut ja kehittynyt siitä lähtien.

Paikallinen - 5.3.2021, 10:28

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt kolme päätöstä, jotka astuvat voimaan pian. Ne koskevat lähikontaktien välttämistä asiakastiloissa, asiakastilojen sulkemista sekä yläluokkien etäopetusta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.3.2021, 10:27

Katupuiden hoitoleikkaus haittaa liikennettä Uudenmaankadulla Brahenpuiston kohdalla. Oikeanpuoleinen ajokaista ja bussikaista ovat suljettuna työmaan kohdalla. Haittaa liikenteelle on Raunistulan suuntaan ajettaessa. Päivittäinen työaika on klo 8.30 - 15.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.3.2021, 10:25

Tanssiteatteri Eri oli suunnitellut Ruletti teoksensa kantaesityksen helmikuun 25.päivään. Tiina Lindforsin ohjaama ja käsikirjoittama teos sukeltaa tanssin vauhdikkaaseen parodiaan, jolle Eeva Soini ja Lassi Sairela ovat tehneet koreografian.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.3.2021, 11:57

Raision Loimun kausi Mestaruusliigassa päättyi eilen tappioon Kokkolan Tiikereiden vieraan. Isännät eivät antaneet haastajille mahdollisuuksia ja ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-0 (27-25, 25-16, 25-21) kotivoitto.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.3.2021, 11:51

COVID-19-pandemia sulki Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet Ruissalossa. Myös Kahvila Vanha Tammi on kiinni 8.–23.3.21. Kasvihuoneet avataan yleisölle heti pandemiatilanteen salliessa. Ulkopuutarha on kuitenkin päivittäin avoinna ja siellä on vierailtu ahkerasti.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.3.2021, 11:47

Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos ja Digita ovat aloittaneet yhteistyön vesihuollon digitalisoinnista. Vesihuoltolaitoksen alueella tullaan siirtymään etäluettaviin vesimittareihin, jotka mahdollistavat veden kulutuksen reaaliaikaisen seurannan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.3.2021, 11:41

Åbolands hantverk rf/Taito Åboland  järjestää jo kuudennen kerran ympäristötaidetapahtuman Tuomiokirkkosillalta - Kirjastosillalle. 

Paikallinen - 3.3.2021, 17:07

Eilen tiistaina 2.3. ilmoitettiin 112 uutta koronavirustartuntatapausta. Kyseessä on uusi päiväkohtainen ennätys. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu 3.3. mennessä noin 5753 koronavirustapausta.

Paikallinen - 3.3.2021, 15:42

Koronarokotukset etenevät Turun Messukeskuksessa valtakunnallisesti vertailtuna hyvin. Tällä hetkellä rokotuksia annetaan edelleen yli 80-vuotiaille turkulaisille sekä 1. lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluville. 1.

Paikallinen - 3.3.2021, 15:38

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloissa hoidettiin viime vuonna kaikkiaan 231 000 potilasta. Tämä on 1 600 potilasta enemmän kuin vuotta aiemmin (+0,7 %).

Paikallinen - 3.3.2021, 15:35

Lounais-Suomen jätehuollon yhteistoiminta-alueen sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmää koskeva asia on pitkän kiistelyn jälkeen saatu lopulliseen päätökseen, kun korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi asiaa koskevan valituslupahakemuksen.

Paikallinen - 3.3.2021, 15:32

Sähköpotkulautayhtiö Voi on tuonut takaisin sähköpotkulaudat liikenteeseen maanantaina 1.3.2021 ja jo kahtena ensimmäisenä päivänä ajoja kertyi Turussa liki 1 000.

Paikallinen - 2.3.2021, 16:21

Vaikka talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset ovat vielä voimassa koko Suomessa, keväiset keliolosuhteet mahdollistavat osalla moottoriteistä siirtymäajan 120 km/h nopeusrajoitusten käytön.

Paikallinen - 2.3.2021, 16:12

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että Aluehallintovirasto tekisi koko Varsinais-Suomeen velvoittavan päätöksen asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen terveysturvallisesta käytöstä koronaepidemian leviämisen estämiseksi (tartuntatautilain 58 d §).