Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 27.
toukokuuta
2020.

En jätä koiraa kuumaan autoon -tarrakampanja jatkuu jo yhdeksättä kesää

Kesähelteistä on lupa nauttia kunhan muistaa, että lämpö voi koitua koiran kohtaloksi. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton En jätä koiraa kuumaan autoon -tarrakampanja muistuttaa, että koiran jättäminen kuumaan autoon voi aiheuttaa koiralle lämpöhalvauksen tai jopa kuoleman.

– Haluamme tarralla muistuttaa, että lyhytkin aika kuumassa autossa voi olla eläimelle tuskallinen ja jopa kohtalokas. Tarran voi liimata auton ikkunaan muistutukseksi, ettei koiraa saa jättää kuumaan autoon, kertoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

Parkkipaikalle autoon jätetyt koirat ovat edelleen jokakesäinen ongelma. Ikkunoiden raolleen jättäminen ei auta.

– Auton sisälämpötila nousee vaarallisen korkeaksi nopeammin kuin moni tajuaa. Myös pilvisellä säällä auton sisälämpötila voi nousta hengenvaaralliseksi tai vähintäänkin tukalaksi. Koira saa lämpöhalvauksen huomattavasti helpommin kuin ihminen, sillä se ei kykene säätelemään elimistönsä lämpöä ihon kautta hikoilemalla.

Vuosien kampanjointi näyttää tuottaneen jonkin verran tulosta.

– Useiden toimijoiden mukaan lämpöhalvaustapaukset ovat vähentyneet viime vuosina, mikä on ahkeran kampanjoinnin ja sosiaalisen median ansiota. Kiitos siis kaikille tarran tilanneille ja tietoa levittäneille, Pulli kiittää.

En jätä koiraa kuumaan autoon -tarrat ovat maksuttomia ja niitä jaetaan SEYn jäsenyhdistysten kesän tapahtumissa. Tarroja voi myös tilata lomakkeella osoitteesta sey.fi/tarratilaus. Tarroja on vuosien mittaan jaettu yhteensä yli 10 000 kappaletta.

Koira kuumassa autossa­ – miten toimia?

Jos huomaa koiran tai muun eläimen yksin autossa lämpimällä säällä, apua on haettava heti. Esimerkiksi kaupassa voi pyytää kuuluttamaan auton omistajaa. Tilanne on vakava, jos koira ei enää läähätä ja ole levoton, vaan makaa apaattisena. Jollei auton omistajaa löydy nopeasti, on otettava yhteyttä poliisiin, joka voi tarvittaessa murtautua autoon.

Ensiapuna lämpöhalvauksen saanut koira siirretään varjoon ja kastellaan haalealla vedellä. Jos koira pystyy juomaan, sille tulee antaa viileää juomavettä. Koira kannattaa viedä eläinlääkärille, vaikka se virkoaisikin. Matkan ajaksi koira kääritään viileään ja märkään pyyhkeeseen.

Joissakin uusissa autoissa ilmastoinnin voi jättää päälle, vaikka auto ei ole käynnissä. Tällöin auton ikkunaan on hyvä kiinnittää lappu kertomaan asiasta ohikulkijoille.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 26.5.2020, 14:49

Poliisi on saanut valmiiksi viime elokuussa Airistolla tapahtuneen, kahden miehen kuolemaan johtaneen, veneonnettomuuden esitutkinnan ja asia siirtyy syyteharkintaan.

Paikallinen - 26.5.2020, 9:54

Ruskomäntypistiäistuhojen laajuus kesällä 2019 yllätti metsäammattilaiset, metsänomistajat ja muutkin luontoa seuraavat kansalaiset. Männyn neulasten syönti oli monin paikoin todella ankaraa.

Paikallinen - 26.5.2020, 7:06

Diplomi-insinööri- ja arkkitehtiopiskelijoiden houkuttelemiseksi kesätöihin Turun seudulle on jo useana vuonna kampanjoitu asunto- ja bussikorttieduin. Vuonna 2020 edun saivat 30 teekkaria, jotka aloittavat uraansa 17 eri yrityksessä Turussa, Kaarinassa ja Naantalissa.

Paikallinen - 26.5.2020, 6:25

Turun Yrittäjät painottaa, että kaikki keinot tukea turkulaisten ravintola-alan toimijoiden ahdinkoa ovat tervetulleita. Asiakasliikenne on kuitenkin kyettävä varmistamaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.5.2020, 11:57

 

Kaksi miestä on loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa Paraisilla Stortervossa lauantai-iltana.

Paikallinen - 22.5.2020, 16:43

Turkulaisilla on tartuntatautirekisterin mukaan tähän päivään mennessä todettu yhteensä 170 koronavirustartuntaa. Tartunnanjäljitystyö jatkuu edelleen aiempaan tapaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.5.2020, 9:15

Raision Loimu ja lentopallon Mestaruusliiga saa mieluisan paluumuuttajan, kun Kirill Borichev (30 v, 193 cm) tekee paluun pääsarjatasolle. Borichev debytoi Mestaruusliigassa kaudella 2006-2007 Vaasan Kiiston paidassa.

Paikallinen - 22.5.2020, 9:14

Keskiviikkona 20.5.2020 klo 23.50 poliisipartio oli ajamassa VT1:llä Salon suunnasta kohti Turkua. Paimiossa Tammisillan kohdalla partio havaitsi takaa lähestyvän henkilöauton kovaa vauhtia.

Paikallinen - 22.5.2020, 9:13

Turun filharmoninen orkesteri kutsuu lapset ja nuoret inspiroitumaan musiikista ja kuvittamaan Sergei Prokofjevin musiikkisadun Pekka ja susi. Teoksista kootaan näyttely Turun konserttitalon lasten ikkunaan, ja näyttely on esillä kesäkuusta elokuuhun, viikot 24−31.

Paikallinen - 20.5.2020, 16:51

Koronarajoitusten väljentyessä Turun kaupungin on mahdollista ottaa nuoria kesätyöntekijöiksi. Paikkoja on noin 50 nuorelle, jotka valitaan kaupungin kesätöitä alkuvuodesta hakeneiden joukosta.

Paikallinen - 20.5.2020, 16:38

Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimiala esittää kaupunkiympäristölautakunnalle päätettäväksi keskustaan uusia nopeusrajoituksia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.5.2020, 15:58

Raportti Turun Kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 vaikutuksista on valmistunut. Turun kaupunki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011, jolloin kulttuuripääkaupunkivuoden pääteema oli ”Kulttuuri tekee hyvää”.

Paikallinen - 19.5.2020, 11:00

Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen on jättänyt irtisanoutumisilmoituksen 19.5.2020.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.5.2020, 9:51

Isot tapahtumat jäivät koronaepidemian vuoksi tauolle, mutta tarve tilaisuuksien järjestämiseen ei hävinnyt. Uusi tapa toteuttaa yritystilaisuudet ja seminaarit on striimaus, jossa sisältö jaetaan osallistujille verkon välityksellä.

Paikallinen - 19.5.2020, 9:50

Maakunnan sisällä on isoja eroja kylvöjen edistymisen osalta.

Paikallinen - 19.5.2020, 9:49

Kun niityille ei päästä, Turku Rock Academy tarjoaa musiikkifestivaalit maksutta verkossa. Kaikkien aikojen ensimmäinen Turku Stream Festival toteutetaan 5. - 6.6. nuorten taide- ja toimintatalo Vimman ja Auran Panimon musiikkitoiminnan lavoilta.

Paikallinen - 19.5.2020, 9:47

Visit Turku rohkaisee matkailijoita ja matkailualan toimijoita kestäviin valintoihin, jotta vastuullisuus muuttuisi trendistä matkailualan arjeksi. Erityispiirteensä matkailun vastuullisuuteen tuo nyt koronavirustilanne suosituksineen.

Sisältää kuvan
Eeva-Kaisa Ahlamo / Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Paikallinen - 18.5.2020, 15:36

Jos tulevaisuudessa kaupungilla kulkiessa vastaan kävelee Turun tuomiokirkon torni, ei tarvitse hieraista silmiään.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2020, 11:19

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 13. toukokuuta vanginnut keski-ikäisen miehen, jota epäillään todennäköisin syin Oripäässä 9. toukokuuta ilmi tulleesta tyttövauvan taposta. Poliisi vahvistaa, että kyse on lapsen isästä.

Paikallinen - 13.5.2020, 8:06

Koronaepidemian ensimmäisen aallon torjunnassa on Varsinais-Suomessa onnistuttu hyvin. Tyksin infektiontorjunnan ylilääkäri pitää todennäköisenä uutta aaltoa.