Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 20.
lokakuuta
2018.

Avoimet työpaikat kiinnostivat jonoksi asti

Turun Messukeskuksessa keskiviikkona ensimmäistä kertaa järjestetty Rekryexpo sai väkijoukot massoittain liikkeelle. Messupäivän aikana 63 yrityksen esittelemiin avoimiin työpaikkoihin tutustui 3 600 messukävijää.

Tapahtumakokonaisuus järjestettiin yhteistyössä Turun Messukeskuksen ja TS-Yhtymän medioiden kanssa.

Rekryexpo yllätti suosiollaan järjestäjät

−Ensimmäisen tunnin aikana olimme jo saavuttaneet ajatuksemme tämänkaltaisen  tapahtuman kokonaiskävijämäärästä. Itse asiassa ovipumppukin hajosi aamupäivää, naurahtaa tapahtuman projektijohtaja Krista Ahonen Turun Messukeskuksessa.

Näytteilleasettajien messuosastoilla oli tasaisen vilkasta. Ohjelmat vetivät täysiä katsomoita mm. työelämäprofessori Pauli Aalto-Setälän puheenvuoron aikana. 

−Yritykset ja työnhakijat olivat valmistautuneet tapahtumaan todella hyvin ja uskon, että tämän asenteen vuoksi koettiin molemmin puolin onnistumisia, arvioi Ahonen. 

Jos tapahtuma yllätti suosiollaan myönteisesti järjestäjät, olivat myös näytteilleasettajat messujen antiin varsin tyytyväisiä.

If Vahinkovakuutusyhtiö oli ensimmäistä kertaa mukana rekrytapahtumassa. Haussa oli IT-henkilöstöä sekä asiakaspalvelijoita. If työllistää Turussa 1200 henkilöä, joista 130 on IT:ssä. 

Puolivälissä tapahtumapäivää osastolla oltiin tyytyväisissä tunnelmissa:

−Olemme yllättyneitä hyvästä pöhinästä, sanoo Information Manager Jessica Pettersson.

If herätti myönteistä kiinnostusta messuyleisössä työnantajana, ja osastolla käytiin myös hyviä IT-alan keskusteluja.

Rekryexpon jatkosuunnitelmista päätetään lähiaikoina, kun tarkemmat näytteilleasettaja- ja kävijäkyselyt saadaan valmiiksi. Varsinais-Suomen alueen positiivinen rakennemuutos on lisännyt työpaikkojen määrää alueella merkittävästi.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 20.10.2018, 2:07

TPS palasi voittokantaan Lahdessa ja otti samalla revanssin Pelicansista. Peli oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta Tepsin vahvuudet pääsivät jälleen esille. Erinomainen maalivahtipeli, huipputehokas ylivoima, jota johtivat Tepsin kärkipelaajat sekä hyvä viisikkopuolustus.

Paikallinen - 19.10.2018, 6:46

Turun Osuuskauppa sulkee Auranlaakson ABC:n ravintolan, kaupan ja Hesburgerin vuoden 2018 loppuun mennessä. Liiketoiminta keskittyy jatkossa autopesuun ja polttonesteen myyntiin. Syynä muutokselle on aseman sijainti ja vallitseva kilpailutilanne.

Paikallinen - 19.10.2018, 6:45

Aurajokesta pelastettiin torstai-iltana vierasvenesataman kohdalla veteen horjahtanut mies. Pelastuslaitos sai hälytyksen tehtävästä noin kello kuudelta. Sivulliset pitivät veden varassa olevaa miestä pinnalla käsistä, kunnes pelastuslaitos tuli paikalle ja nosti hänet ylös.

Paikallinen - 18.10.2018, 16:00

Turun kaupungin päiväkodeissa, peruskouluissa, lukioissa ja osassa ammatti-instituutin koulutaloja ei pystytä tarjoamaan aterioita JHL:n lakon aikana 22.–23.10. Lakko vaikuttaa myös joidenkin kaupungin liikuntapaikkojen aukioloihin.

Paikallinen - 18.10.2018, 15:00

Turku Rock Academyn masinoima Turku Band Festival valtaa esiintymislavat 9.–12.1.2019. Haku tapahtuman esiintyjäksi on käynnissä lokakuun loppuun asti.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.10.2018, 14:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ja kaventaa ajokaistoja Virvoituksentiellä perjantaista alkaen. Päivittäinen työaika klo 7.00 - 16.00. Työn arvioitu kesto on 7.12. saakka. Haittaa molemmissa ajosuunnissa. Työkoneita liikenteen seassa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.10.2018, 13:21

Kaapelityö sulkee Moorianpolun liikenteeltä tänään klo 15.00 alkaen. Työ etenee ruuhka-ajan jälkeen n. klo 17.30 alkaen Kaskentien yli. Kaskentiellä suljetaan ajokaistoja molemmissa ajosuunnissa, mutta vähintään yksi kaista pysyy liikenteelle avoinna suuntaansa.

Paikallinen - 18.10.2018, 13:00

Jo seitsemättä kertaa järjestettävä Lux Gratiae -tapahtuma, 25.-28.10., valaisee Naantalin tapahtumasyksyä monipuolisella kattauksella musiikkia sekä jo perinteeksikin muodostuneilla elementeillä liikuntaa, kuvataidetta ja runoja.

Paikallinen - 17.10.2018, 13:23

Poliisi sai maanantaina aamulla yhdeksän aikoihin tehtävän hätäkeskukselta Valmet Automotiven taukotilan tapahtumista. Poliisin mennessä paikalle oli paikalla ensihoidon yksikkö.

Paikallinen - 17.10.2018, 13:14

Turun Palloseura ja puolustaja Topi Jaakola ovat pelaajan aloitteesta päättäneet purkaa kauden 2018–2019 kattavan pelaajasopimuksen.

Paikallinen - 17.10.2018, 12:24

Ylipainehappihoito on lääketieteellistä hoitoa, jota tarvitaan mm.

Paikallinen - 17.10.2018, 12:23

Vapaaehtoiset ovat kutoneet tai lahjoittaneet satoja lapasia ja muita vaatteita tarvitseville.Lahjoituksia jaetaan tänään Asunnottomien yönä Turun Elokolossa kello 16:sta alkaen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.10.2018, 12:00

Nostotyö kaventaa ajokaistaa Jaanintiellä, välillä Karjakuja - Vanha Littoistentie, loppuviikon ajan. Haittaa ajosuunnassa Kalevantie. Päivittäinen työaika klo 9.00 - 15.00. Paikalla liikenneopasteet ja työkoneita liikenteen seassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 17.10.2018, 10:00

Neljättä kertaa järjestettävä Turku Band Marathon tuo 22 bändiä Turun keskustassa sijaitsevaan Baarin 19.– 20. lokakuuta. Turku Band Marathon esittelee turkulaisia sekä ulkopaikkakuntalaisia bändejä ja se on ilmainen.

Paikallinen - 17.10.2018, 7:54

Turun Asunnottomien yö 2018 -tapahtuma alkaa Vanhalla Suurtorilla keskiviikko illalla 17.10 klo 18.00 ja päättyy torstai aamuna 18.10 klo 06.00. Tapahtuman ajan läpi yön kohtaus- ja nukkumispaikkana toimii puolijoukkueteltta.
 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.10.2018, 6:30

 

Lounais-Suomen poliisilaitos sai illalla 15.10.2018 ilmoituksen, että satamassa olevassa Baltic Princess -laivalla on löytynyt menehtynyt naishenkilö.

Asiaan liittyen poliisi otti satamasta kiinni yhden mieshenkilön ja aloitti asian selvittämisen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.10.2018, 16:00

Viemäri-ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Kaviokuja 5-7 kohdalla 15-23.10.2018. Paikalla liikenne opasteet ja työkoneita saattaa liikkua liikenteen seassa.

Paikallinen - 16.10.2018, 15:00

Diak ja Turun yliopisto järjestävät monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden parissa julkishallinnossa, kolmannella sektorilla ja yrityksissä työskenteleville monialaisen erikoistumiskoulutuksen. Toista kertaa järjestettävä koulutus alkaa keväällä 2019.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.10.2018, 14:30

Kuntauutiset-ohjelmasarjassa    paneudumme  viikko    kerrallaan  Varsinais-Suomen  kuntiin ja kaupungeissa  käytävään  vilkkaaseen  keskusteluun  asiantuntija-vieraiden  johdolla.

Paikallinen - 16.10.2018, 14:00

Terve Olo -messuilla puhutaan terveydestä ja hyvinvoinnista sekä erilaisista terveysväitteistä. Esillä ovat tämän hetken puhutuimmat aiheet. Tapahtuma on Turun Messukeskuksessa 26.-28.10. Samaan aikaan järjestetään Osaava Nainen ja Outlet. Kokonaisuudessa on yhteensä noin 220 yritystä.