Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 18.
tammikuuta
2020.

Aura Brass Bandin ja teatterijohtaja Mikko Koukin yhteisesitys: Joulusaarna

Media

Joulu, joulu – tuohon tapaan lienen sitä sanaa äännellyt silloin tällöin kautta tämän ikäni puhetaitoisen jakson. Se on minulle hieno ja kallisarvoinen sana. ”Taata” eli Frans Emil Sillanpää kirjoitti ja luki joulupakinoitaan radiossa jouluisin vuosina 1945-1963. Alun teksti on pakinasta vuodelta 1948. Turun NMKY:n Aura Brass Band ja teatterinjohtaja Mikko Kouki ovat 10 vuoden ajan esittäneet joulun alla Taatan joulusaarnaa yhteisproduktiona, jossa Brass Band soittaa jouluista musiikkia ja Kouki lukee saarnastuolissa Sillanpään tekstiä.

Aura Brass Bandin ja teatterinjohtaja Mikko Koukin yhteistyö Joulusaarna-produktion merkeissä on jatkunut saumattomasti kymmenen vuoden ajan. Kirkossa järjestettävässä joulukonsertissa jouluisen musiikin lisäksi Kouki lukee Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpään painavia, edelleen ajankohtaisia Joulusaarnan tekstejä, joissa ”Taata” kuvailee lapsuutensa jouluja, ja kertoo myös mietteitään joulun uskonnollisesta sanomasta. Näitä Sillanpään radiossa lukemia tekstejä hiljennyttiin suomalaisissa kodeissa kuulemaan aikoinaan usean vuoden ajan.

Tänä vuonna Aura Brass Bandin konserteissa kuultava joulusaarnan teksti on vuodelta 1948. Konsertin sävelet sekä joulusaarnan teksti vievät kuulijansa joulun perimmäisen sanoman äärelle. Konsertit järjestetään Laitilan kirkossa 7.12. 2019 klo 16 ja Martin kirkossa 8.12. 2019 klo 18.

Turun NMKY:n Aura Brass Band on vuonna 2004 perustettu englantilaistyyppinen vaskiorkesteri, jonka soittajisto koostuu innokkaista vaskimusiikin harrastajista ja ammattilaisista. Orkesteri konsertoi säännöllisesti kotikaupunkinsa Turun lisäksi myös muualla Suomessa. Kapellimestarina toimii Laivaston soittokunnan päällikkökapellimestari Petri Junna. 

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 14.1.2020, 17:27

Merikuljetusyritys Mann Lines Oy avaa uuden ro-ro-yhteyden Turusta Alankomaiden Rotterdamiin. Aiheesta kertoo Turun Sanomat.

Paikallinen - 14.1.2020, 17:23

Hamburger Börsin purkutyöt aiheuttavat tällä viikolla poikkeuksellisen paljon meteliä, sillä vuorossa on väestösuojan tiukkaan raudoitettujen rakenteiden purku. Asiasta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 14.1.2020, 9:43

Teatteri tutkii ja heijastaa katsojilleen yhteiskuntaa, jossa esitys syntyy. Teatterinäyttämö on myös varsin luonteva areena, kun tieteellistä tutkimusta halutaan avata uudella tavalla yleisölle.

Paikallinen - 14.1.2020, 9:42

Marttilassa Vt10:llä tapahtui eilen 13.1.2020 klo 20.43 liikenneonnettomuus, jossa traktorin kuljettaja menehtyi. Ajoneuvoyhdistelmä, jonka lastina oli peltiä rullina, oli törmännyt edellä ajaneeseen traktoriin seurauksella, että molemmat suistuivat ojaan.

Paikallinen - 14.1.2020, 7:26

Viime kauden loppupuolella FC Interin vahvuuteen liittynyt Anthony Annan jatkaa seurassa. FC Interin ja Annanin sopimus kattaa kauden 2020. Osapuolilla on kuitenkin mahdollisuus päättää sopimus ensimmäisten europelikierrosten jälkeen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.1.2020, 6:27

TPS-kapteeni Sami Rähmönen jatkaa pelaajauraansa kasvattajaseuransa paidassa, nyt jälleen Jalkapallon Veikkausliigassa. Alkava kausi 2020 on Rähmöselle jo kuudestoista TPS:n edustusjoukkueessa.

Sisältää kuvan
Turun tuomiokirkko
Paikallinen - 13.1.2020, 17:24

Turun tuomiokirkko täyttää tänä vuonna 720 vuotta. Juhlan kunniaksi Turun tuomiokirkkoseurakunta kerää talteen muistoja, tarinoita ja ajatuksia 17. kesäkuuta vuonna 1300 käyttöön vihitystä Suomen kansallispyhätöstä. Aiheesta kertoo Turun Sanomat.

Paikallinen - 13.1.2020, 17:17

Ihmisten koteihin tunkeutunut Metsänpeikko jäi kiinni, on nyt poliisin hallussa ja epäillään useista rikoksista: "Osa uhreista on hyvin järkyttyneitä". Asiasta uutisoi MTV Uutiset.

Paikallinen - 13.1.2020, 9:25

Yli puolet suomalaisista aikoo matkustaa tänä vuonna kaupunkilomalle kotimaassa ja yhdistää siihen myös luontomatkailun, kertoo Visit Turun tuore kyselytutkimus.

Paikallinen - 13.1.2020, 8:34

Tanskalainen harmonikkavirtuoosi Bjarke Mogensen on vakiinnuttanut paikkansa maailman konserttilavoilla. Hän esiintyy Turun filharmonisen orkesterin solistina torstaina 16.1. klo 19 Konserttitalossa.

Paikallinen - 13.1.2020, 7:06

PISA-tutkimusten mallioppilaiden, suomalaisten ja korealaisten nuorten, kokemukset kouluelämän laadusta ovat heikompia kuin muissa OECD-maissa keskimäärin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.1.2020, 7:05

Edellisen kerran Danny konsertoi Turussa, kun menestyksellinen jäähyväiskiertue ”Viimeinen ilta Dannyn seurassa” vieraili kaupungissa 8. päivä joulukuuta 2018, konsertti oli loppuunmyyty.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.1.2020, 6:48

FC Inter ja viime kauden IFK Mariehamnia edustanut 23-vuotias hollantilainen Rick Ketting ovat solmineet yksivuotisen pelaajasopimuksen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.1.2020, 6:47

Hyökkääjä Oskari Jakonen aloittaa jo kuudennen kautensa TPS:n edustusjoukkueen riveissä. SalPa:sta lähtöisin oleva Jakonen on solminut seuransa kanssa kauden uuden jatkosopimuksen, joka kattaa kauden 2020.

Paikallinen - 13.1.2020, 6:46

Turkuseuran murrekerho tarjoilee kevään ajan Turun murretta pakinoiden, runojen ja musiikin muodossa. Murretapahtumia järjestetään Vanhalla Suurtorilla, Brinkkalan talossa kuukausittain kesään saakka.

Paikallinen - 13.1.2020, 6:44

Lauantaina 11.1.2020 Turussa Peltolantiellä tapahtuneeseen yliajoon liittyen, tekijä ilmoittautui itse Turun pääpoliisiasemalle seuraavana päivänä hieman puolenpäivän jälkeen.

Tekijän käyttämä ajoneuvo on poliisin hallussa. Tekijä on vuonna 1978 syntynyt turkulainen mies.

Paikallinen - 9.1.2020, 11:18

Auransillalle asetettu rajoitettu ajokielto tulee voimaan huomenna perjantaina 10. tammikuuta. Ajokiellosta ja keskustan läpiajosta kertovat liikennemerkit ja opasteet tulevat näkyviin illalla ja yöllä.

Paikallinen - 9.1.2020, 9:45

Pelastus- ja ensihoitotehtävien määrät pysyivät edellisvuoden tasolla. Pelastuslaitoksen historia oli näkyvästi esillä juhlavuoden tapahtumissa ja viestinnässä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.1.2020, 9:24

Ruotsin radion sinfoniaorkesteri ja baritoni Peter Mattei sekä mezzosopraano Joyce DiDonato konsertoivat Turun musiikkijuhlien konserteissa 2020

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.1.2020, 9:05

Duke Ellington oli jazz-musiikin ensimmäisiä suuria säveltäjä- ja kapellimestarinimiä. Perinteisen jazzin - tai ”amerikkalaisen musiikin” kuten Duke Ellington itse tuotantoaan nimitti - saralla hänen maineensa ja saavutuksensa ovat aivan omaa luokkaansa.