Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 11.
elokuuta
2020.

Anthony Annan jatkaa Inter-paidassa

Viime kauden loppupuolella FC Interin vahvuuteen liittynyt Anthony Annan jatkaa seurassa. FC Interin ja Annanin sopimus kattaa kauden 2020. Osapuolilla on kuitenkin mahdollisuus päättää sopimus ensimmäisten europelikierrosten jälkeen.

Viime elokuussa FC Interin riveihin kesken kauden liittynyt Annan ehti pelata sinimustissa menneenä kautena kuudessa Veikkausliigaottelussa. Annan muistetaan myös aiemmista Veikkausliiga-esiintymisistään HJK:n riveissä kausilla 2014 sekä 2016-2018. Annan valittiin Veikkausliigan vuoden keskikenttäpelaajaksi vuonna 2017.

Ghanalainen on ehtinyt pitkällä urallaan vakuuttaa myös Israelin, Saksan, Espanjan, Hollannin ja Norjan pääsarjoissa. Hän on myös pelannut 64 maaottelussa sekä vuoden 2010 MM-kilpailuissa.

Interin päävalmentaja José Riveiro on tyytyväinen saadessaan Annanin joukkueeseen jo harjoituskaudelle. Annan tuo Riveiron mukaan keskikentälle tarpeellisen vaihtoehdon.

- Kaikki Suomessa tietävät Annanin kyvyt jalkapalloilijana. Viime vuonna hän tuli auttamaan meitä kesken kauden ja kuten kenellä tahansa, hänelläkin otti oman aikansa päästä parhaalle tasolleen. Oikeastaan hän olisi ollut parhaimmillaan kauden viimeisissä peleissä, mutta ei voinut pelikiellon takia pelata, Riveiro naurahtaa.

- Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme aloittamaan hänen kanssaan nyt käytännössä alusta. Jos vertaamme häntä muihin keskikenttäpelaajiimme, hänen profiilinsa on erilainen ja siksi hän pystyy tuomaan joissain peleissä olemaan meille hyödyksi. Tarvitsemme joukkueeseen eri hetkinä erilaisia työkaluja, Riveiro kiteyttää.

Reilun kahden kuukauden tauon jälkeen Annan on jälleen Interin mukana. Riveiron mukaan Annanin jatko oli hänen toiveissaan kuitenkin jo kauden lopuksi.

- Kauden lopussa ehkä noin 80 % joukkueen pelaajista oli mahdollisuus jatkaa täällä ja Anthony oli yksi heistä. Joskus pelaaja kuitenkin tarvitsee enemmän aikaa päättääkseen tulevaisuudestaan ja nyt lopulta tiemme kohtasivat jälleen. Pelaajat haluavat miettiä vaihtoehtojaan, mikä on mielestäni varsinkin kokeneemmille pelaajille melko tavallista, Riveiro kertoo.

Anthony Annan on tyytyväinen päästessään jälleen harjoittelemaan joukkueen kanssa.

- Viime kausi oli joukkueelle menestyksekäs. Nyt edessä on kuitenkin uusi kausi ja meidän on joukkueena yhdessä tehtävä jälleen tarvittava työ saavuttaaksemme tavoitteemme. Onneksi minulla on nyt mahdollisuus olla joukkueen mukana jo ennen sarjakauden alkua ja valmistautua siihen joukkueen kanssa, Annan summaa ja jatkaa:

- Kauden jälkeen halusin viettää aikaa perheeni kanssa ja samalla miettiä agenttini kanssa tulevaisuutta. Kaiken puhumisen jälkeen halusin kuitenkin jo tehdä ratkaisuni, sillä en voinut enää vain odottaa. Halusin päästä jälleen joukkueen mukaan ja meillä on hyvä joukkue täällä.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 10.8.2020, 14:21

Uudenkaupungin Lokalahdella järjestettävä Karjurock joudutaan perumaan huonontuneesta koronavirustilanteesta johtuen, kerrotaan Karjurockin tiedotteessa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 10.8.2020, 14:19

Koronaviruksen toinen aalto on käynnistynyt, vahvistaa Tyksin infektiotautien vastuualueen ylilääkäri Jarmo Oksi. Pandemia ei ole ohi ja Oksi korostaakin kaikkien vastuullista käyttäytymistä.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:02

Turun Kupittaanpuistosssa 1.-2.8.2020 järjestetty kaupunkifestivaali Aura Fest avasi Suomen poikkeuksellisen tapahtumakesän onnistuneesti. Tapahtuma keräsi 7 500 kävijää. Kävijäkunta koostui erityisesti n. 20-30 vuotiaista nuorista aikuisista.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee kaksi ajokaistaa Koulukatu 21 kohdalla. Työ aloitetaan maanantaina kello 18.00 ja työn arvioitu päättymisajankohta on tiistaiaamuna kello 06.00. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 10.8.2020, 5:58

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä maanantaista 10.8 lähtien koulujen lähistöllä Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella. Valvonta liittyy koulujen alkamiseen ja valvontaa tehdään lähiviikkojen ajan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 7.8.2020, 12:43

Koronatilanne heikkenee Suomessa. Turun kaupunki haluaa muistuttaa jokaisen vastuusta koronan toisen aallon seurausten lieventämiseksi.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:39

Pilke avasi musiikkipäiväkodin kauppakeskus Skanssin yhteyteen sekä englanninkielipainotteisen päiväkodin Pernoon.

Englanninkielipainotteinen päiväkoti Satakieli aukesi torstaina 6.8.2020 Pernoon uudisrakennukseen osoitteeseen Ruotsinsalmenkatu 6, 20240 Turku.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:38

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen teettämät Huhkon siltojen ja Pasalan alikulkusiltojen korjaustyöt ovat edenneet Raisiossa valtatiellä 8 seuraavaan vaiheeseen. Seuraavaksi siltojen vesieristys tullaan uusimaan EPDM kumimatoilla.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.8.2020, 11:43

Turun terveysasemien ajanvarauspuhelimessa ja koronaneuvontapuhelimessa on edelleen ruuhkaa. Jos takaisinsoittoa ei saa 48 tunnin kuluessa yhteydenotosta, neuvotaan kaupungilta soittamaan uudelleen.

Paikallinen - 6.8.2020, 9:35

Beyond 2030 Challenge on kilpailu, joka kannustaa lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoita sukeltamaan tieteen ja teknologian maailmaan.

Paikallinen - 5.8.2020, 14:23

Viimeisen vuorokauden aikana Varsinais-Suomessa on todettu neljä koronavirustapausta. Aiheesta uutisoi Yle.

Yhteensä tapauksia on nyt todettu maakunnassa 403. 

Paikallinen - 5.8.2020, 12:29

Turun kaupungin sivistystoimiala järjesti keskiviikkona 5.8.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.8.2020, 14:37

Lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva voi hakea koulumatkatukea päivittäisten koulumatkojensa kustannuksiin.

Paikallinen - 4.8.2020, 8:15

Senaatti-kiinteistöt käynnistää yhteistyössä Turun kaupungin kanssa 4.8.2020 laatu- ja hintakilpailun Turun Pihlajaniemeen kaavoitettavista asuinkerrostalokortteleista. Kilpailun kohteena on kolme asuinkorttelia, jotka käynnistävät asuntorakentamisen Pihlajaniemessä.

Paikallinen - 4.8.2020, 8:14

Suomen Vuokranantajat ry on julkaissut yhdessä Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) kanssa vuosittaisen ennusteen asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä. Ennusteen pohjalta laaditussa kaupunkirankingissa Turku sijoittuu 24 kaupungin joukossa viidennelle sijalle.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.8.2020, 17:20

Linnanniemen kansainvälisen ideakilpailun kilpailutöitä on mahdollisuus kommentoida vielä 5.8.2020 saakka Kerro kantasi -palvelussa. Arvioitavina on kaikkiaan 127 ehdotusta Turun linnan ympäristön alueen kehittämiseksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.8.2020, 17:08

Murhan yrityksestä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta epäilty nuori mies on vangittu tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä. Mies tunkeutui omakotitaloon rikkomalla tunkilla ulko-oven lasin Raisiossa kesäkuun 8. päivänä illalla puoli kahdeksan aikaan.

Paikallinen - 3.8.2020, 9:01

Tallink Silja myy 7.8.2020 alkaen toistaiseksi lippuja Baltic Princessin risteilyille vain Suomesta. Risteilylle Baltic Princessillä ei siis toistaiseksi ole mahdollista lähteä Tukholmasta.

Paikallinen - 31.7.2020, 8:50

Torstaina 6.8. vietetään atomipommien uhrien muistopäivää eli Hiroshima-päivää. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi-iskuista tulee kuluneeksi tänä vuonna 75 vuotta. Yhdysvaltojen 6.8. ja 9.8.1945 pudottamat pommit tuhosivat japanilaiset kaupungit silmänräpäyksessä.

Paikallinen - 31.7.2020, 8:47

Kolmeen eri yksinäisen vanhuksen asuntoon tunkeutunut, kotihoidon työntekijänä esiintynyt mies on saatu kiinni ja hän on myöntänyt kuulusteluissa rikokset. Poliisi pääsi miehen jäljille omien tutkimustensa perusteella.