Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Maanantai, 19.
huhtikuuta
2021.

Aluehallintovirasto tehnyt kolme päätöstä koronavirustartuntojen vähentämiseksi

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt kolme päätöstä, jotka astuvat voimaan pian. Ne koskevat lähikontaktien välttämistä asiakastiloissa, asiakastilojen sulkemista sekä yläluokkien etäopetusta.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 4.3.2021 tehnyt päätöksiä, jotka koskevat Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen kuntia ja lukuisia muita toimijoita.

Epidemiologinen tilanne on molemmissa maakunnissa huonontunut. Sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen yhteistyöryhmä että Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä ovat suositelleet, että aluehallintovirasto tekee nämä päätökset, joiden avulla pyritään estämään koronatilanteen kehittyminen entistä huonommaksi.  

Määräys perustuen tartuntatautilain pykälään 58 d 

Päätös, jonka diaarinumero on LSAVI/2318/2021 koskee toimijoita Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen kunnissa. Toimijat velvoitetaan varmistamaan yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Päätös koskee seuraavia toimijoita:   

  •     yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt  
  •     yksityiset elinkeinonharjoittajat  
  •     kunnat ja kuntayhtymät  
  •     uskonnolliset yhdyskunnat  
  •     julkisoikeudelliset laitokset.  

Päätös on voimassa 6.3.–5.4.2021. Päätös koskee toimijoiden    

sisätiloja, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun  
rajattuja ulkotiloja, joita käytetään samanaikaiseen yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan vastaa toiminnan järjestäjä.  

Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät yleisön ja asiakkaiden lähikontaktit. Keinot toimijat voivat määritellä itse. Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi käyttää.  

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.4.2021, 16:03

Kesärauha tiedottaa festivaalin siirtymisestä kesäkuulta elokuulle. Myös tapahtumapaikka vaihtuu yhdeksi vuodeksi Vanhalta Suurtorilta väljemmälle alueelle Turun linnan puistoon. Kolme kertaa suurempi festivaalialue mahdollistaa turvallisemman tapahtumajärjestämisen poikkeusaikana.

Paikallinen - 19.4.2021, 15:57

Aurinkobaletin 40-vuotisjuhlagaala 40 Auringon vuotta toteutetaan striimattuna verkossa tanssin päivänä ja Aurinkobaletin syntymäpäivän aattona torstaina 29.4.2021 klo 19.00. Juhlagaalan koreografeina vierailevat Jorma Uotinen, Marjo Kuusela ja Ervi Sirén.

Paikallinen - 19.4.2021, 12:45

Naisen kimppuun hyökättiin sunnuntai-iltapäivänä Kirjalassa Paraisilla, kerrotaan Lounais-Suoemn poliisista.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.4.2021, 10:40

Helsinginkadun tunnelissa tehdään huoltotöitä tiistaina 20.4.2021 klo 8.30 - 15.00 välisenä aikana. Oikeanpuoleinen ajokaista on suljettu liikenteeltä välillä Kalevanramppi - Hämeensilta. Haittaa liikenteelle on keskustan suuntaan ajettaessa.

Sisältää videon
Paikallinen - 19.4.2021, 10:37

Heikkilän kasarmialueen viereen suunniteltavan Pihlajaniemen ensimmäinen asemakaavaehdotus on valmistunut ja tulee nähtäville 19.4.2021 ennen kaupunkiympäristölautakunnan päätöksentekoa. Pihlajaniemestä tulee uusi merellinen ja luonnonläheinen kaupunginosa Turun ydinkeskustan jatkeeksi.

Paikallinen - 16.4.2021, 10:02

Henkilöauto vaurioitui törmäyksessä ja yksin henkilöautossa ollut kuljettaja loukkaantui lievästi. Ulosajo tapahtui iltapäivän paluuliikenteen aikaan noin kello 16.00. Ulosajosta ei aiheutunut merkittäviä ruuhkia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 13:41

Kakolan funikulaarin viime viikon lopulla alkanut korjaus on edelleen kesken. Viime perjantain huollon yhteydessä Funikulaarin taittopyörän laakerin havaittiin ääntävän ja funikulaari jätettiin pois käytöstä isompien vahinkojen välttämiseksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 12:27

Työt alkavat tiistaina 4.5. aamulla valmistelevilla töillä. Valmistelevien töiden aikana liikenne kulkee pääosin normaalisti. Kevyen liikenteen väylän leveyttä joudutaan rajoittamaan noin puoleen nykyisestä, mutta kevyen liikenteen väylä on käytössä koko ajan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 12:20

Festivaali järjestetään seuraavan kerran 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa. Ruisrockin järjestäjät ovat seuranneet koronavirustilanteen kehittymistä herkeämättä ja pysyneet toiveikkaina siitä, että heinäkuussa Ruisrock voisi taas tuottaa iloa ja onnellisuutta yli sadalletuhannelle kävijälleen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 11:24

Nostotyö ja työmaatoimitukset sulkevat oikeanpuoleisen ajokaistan Helsingin suuntaan Ratapihankatu 18 kohdalla. Ajokaista on suljettu päivittäin kello 7.00 - 15.00 välisenä aikana. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 15.4.2021, 7:20

Iltapäivällä Turun kehätiellä tapahtui kaksi onnettomuutta. Osallisena yhteensä kuusi ajoneuvoa. Neljä henkilöä vietiin sairaalaan, kerrotaan Lounais-Suomen poliislaitokselta.

Paikallinen - 14.4.2021, 17:01

Neljän auton ketjukolari on ruuhkauttanut Turun kehätien tänään iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui ennen puolta neljää Runosmäen risteyssillan ja Kärsämäen risteyssillan välillä Piikkiöön päin ajettaessa. Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivasutyöt jatkuivat pitkälle iltapäivään.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.4.2021, 16:57

Huomisesta 15.4. alkaen Uudenmaankadulla Tuomiokirkon suuntaan ajaessa, välillä Vähä Hämeenkatu - Hämeenkatu, suljetaan kaksi suoraan menevien ajokaistaa. Työmaan kohdalla suoraan menevät ja oikealle kääntyvät ohjataan kulkemaan oikeanpuoleiselle bussikaistalle.

Paikallinen - 14.4.2021, 15:36

Lounais-Suomen poliisi valvoo keskiviikkona yhteistyössä Turun kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa suojatiesäännön noudattamista.

Paikallinen - 14.4.2021, 15:35

Paraisten poliisi etsii Sollidenin uimarannan laiturissa olevan veneen omistajaa.

Paikallinen - 14.4.2021, 12:33

Turun kaupungin opetuksen OPAS-verkkopalveluihin on kohdistunut viikonlopun ja maanantaiaamun 12.4.2021 aikana tietomurto. Tietomurron laajuus selvisi kaupungille maanantaiaamuna tietoturvan valvontajärjestelmän kautta.

Paikallinen - 14.4.2021, 8:40

Turussa todettiin viikolla 14 (5.–11.4.2021) 151 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on Turussa tällä hetkellä 195/100 000/14 vrk (13.4.2021). Tartuntojen jäljitysprosentti oli 75 % viikolla 14. Todettujen koronatartuntojen määrä on selkeästi laskusuunnassa.

Paikallinen - 13.4.2021, 17:19

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että vuonna 2001 syntyneiden ja nuorempien ryhmäliikunta ulkona sallitaan, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet eivät vielä olisi sallittuja.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.4.2021, 17:11

 

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii laajaa, yrityksiin kohdistunutta petossarjaa. Petoksissa on tilattu toisten yritysten nimissä huomattavia määriä erilaista tavaraa, kuten esimerkiksi rakennustarvikkeita ja erilaisia työkoneita sekä elintarvikkeiksi luokiteltavia tavaroita.