Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 10.
joulukuuta
2019.

Akaa vei täyden pistepotin Raisiosta

Media

Raision Loimun keväiset lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan jälkeiset haaveet pudotuspelien kotiedusta kokivat kolauksen kotikentällä, kun sarjassa neljäntenä oleva Akaa-Volley haki täyden pistepotin Raisiosta luvuin 0-3 (12-25, 18-25, 21-25).

Vierailijat aloittivat ottelun Kerttulan liikuntahallissa tehokkaasti ja Loimu oli nyrkkeilytermein köysissä heti ottelun alusta alkaen. Loimu erän ainoita omia pisteitään vieraiden ehdittyä jo eräpalloon tilanteessa 9-24. Toinen erä oli vähän ensimmäistä tasaisempi, mutta Loimu oli koko ajan muutaman pisteen takamatkalla. Kolmannessa erässä Loimu syttyi taistelemaan erävoitosta, mutta vieraat löivät isännät kanveesiin hakkuri Urpo Sivulan johdolla. Hän tehtaili päätöserässä 10 pistettä ilman yhtään virhettä.

- Olen iloinen tuloksesta ja kolmesta pisteestä täältä. Vastustajalla oli viime viikonloppuna rankka reissu pohjoiseen. Ymmärrän mikseivät he olleet tänään ihan parhaimmillaan. Meidän pelaajat halusivat kovasti voittaa eikä ote herpaantunut edes selvissä tilanteissa. Kolmannessa erässä Loimu piristyi ja tuli hyviä palloralleja, mutta me hoidimme homman hyvin, kehui Akaa-Volleyn päävalmentaja Oliver Lüütsepp.

Loimun kokoonpanosta puuttuivat toistaiseksi sairastuvalla olevat Joel Laakso ja kepeillä hallin käytävillä liikkunut Eetu Mäki. Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp kokeili ensimmäisen kerran peluuttaa samanaikaisesti molempia tähtihakkureitaan. Maajoukkueestakin tutuista miehistä Sivula pääsi omimmalle paikalleen kun taas Joni Mikkonen otti haltuunsa varmoin ottein toisen yleispelaajan paikan.

Ottelun ylivoimainen pistekuningas oli  Urpo Sivula, joka teki 24 pistettä tehoin +20. Vieraista Panu Pitkänen ja Joni Mikkonen tekivät 8 pistettä mieheen. Loimusta eniten pisteitä teki Tamir Hershko, mutta hänenkään 8 pisteen saaliissa ei ollut hurraamisen aihetta. Hakkuri Windson Ferreira teki yhden ja keskitorjuja Blake Leeson kaksi pistettä vähemmän. Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin otteluisäntä Ekopartnerien toimesta Akaa-Volleylta Urpo Sivula ja Loimulta Blake Leeson.

- Ensinnäkin hienoa että on vierasfaneja mukana. Se on hienoa lentopallokulttuuria. Tämä oli meille ”reality check”. Tämä on meidän taso tällä hetkellä – 3-0 Akaata vastaan kotona. Ei pidä kaunistella yhtään, vaan olla faktojen edessä rehellisiä. Tarkoitus on tehdä tulevina kuukausina niin paljon töitä ja muuttaa asioita sekä yksilöllisesti että joukkueena, että numerot ovat eri tavalla keväällä, kommentoi Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen.

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 9.12.2019, 15:25

Vuosittain jaettava Aurora-mitali myönnettiin maanantaina Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston kokouksessa Åbo Svenska Teaterin Kaleva-tuotannolle.

Paikallinen - 9.12.2019, 7:42

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden neljättä tapahtumaviikonloppua vietetään lauantaina ja sunnuntaina 14.‒15.12.2019 klo 11‒17. Tapahtuman päätösviikonloppuna Vanhalla Suurtorilla on luvassa jouluisia pienoisnäytelmiä, musiikkia, tanssia ja sirkustemppuja.

Paikallinen - 9.12.2019, 7:41

Puoluevaltuusto päätti esittää tulevaksi pääministeriksi SDP:n ensimmäistä varapuheenjohtajaa Sanna Marinia, 34. Lisäksi puoluevaltuusto esittää valtioneuvoston jäseniksi seuraavia henkilöitä:

Paikallinen - 5.12.2019, 13:43

Koko syksyn kestänyt Arkea Oy:n henkilöstöä koskenut työehtosopimuskiista on saatu ratkaistua. Neuvottelutulos paikalliseksi sopimukseksi hyväksyttiin tänään sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n että Arkean hallituksissa.

Paikallinen - 5.12.2019, 13:28

Turun ammattikorkeakoulu on solminut työeläkevakuuttaja Kevan kanssa jatkovuokrasopimukset Linnankadun taidekampuksen tiloista. Sopimukset koskevat AMK:n Taideakatemian ja Turun konservatorion käytössä olevia kiinteistöjä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.12.2019, 8:01

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue 6.12. klo 16.00 alkaen, etenee reitillä Tuomiokirkontori - Hämeenkatu - Uudenmaankatu - Uudenmaantie - Seppelkuja - Turun hautausmaa. Reitin varrella toimivat liikenteenohjaajat ja poliisi on mukana turvaamassa kulkueen etenemistä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.12.2019, 7:43

Kaapelityöstä johtuva nostotyö Honkaistentie 44 kohdalla sulkee ajokaistan 5.12.2019 klo 09:30-13:30 väliseksi ajaksi. Haittaa liikennettä molemmissa ajosuunnissa. Paikalla liikenneopasteet.

Paikallinen - 4.12.2019, 15:31

Sopraanotähti Karita Mattilan Saaristo-oopperalle lahjoittamat puvut saavat uuden elämän syksyllä 2020 ensi-iltansa saavassa Suomen kantaesityksessä, joka vierailee Turun Kaupunginteatterilla.

Paikallinen - 4.12.2019, 14:21

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihallin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu yhtiön hallimestari Kari Rantala. Hän aloittaa toimessaan 1.1.2020. Yhtiön hallitus teki valinnan kokouksessaan lokakuussa 2019.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2019, 10:45

Turun Messukeskukseen avautuu toistamiseen Pomppulinnamaailma. Pomppulinnamaailma on toiminallinen kokonaisuus vuoden loppuun ja alkuun. Viime vuonna tapahtuma ennätti ilahduttaa noin 8500 lapsiperhettä ja suuren suosionsa vuoksi se päätettiin toteuttaa uudelleen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2019, 10:32

TPS:n naisten edustusjoukkue on solminut viisi uutta jatkosopimusta liigakaudeksi 2020. TPS:ssä jatkavat viime kausien runkopelaajiin kuuluneet maalivahti Inkeri Niemi sekä kenttäpelaajat Laura Kattelus, Netta Laasio, Jenni Rannus, ja Saija Östlund.

Paikallinen - 4.12.2019, 10:09

Kauneimmat joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Seurakunnat ympäri Suomen järjestävät ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä tuhansia laulutilaisuuksia, ja mukaan mahtuu myös erityisesti lapsille ja perheille suunnattuja joululauluhetkiä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2019, 6:45

Turun Teatterisäätiö jakoi tiistaina 3.12. vuoden 2019 tunnustuspalkintonsa Turun Kaupunginteatterin dramaturgi Satu Rasilalle. Hänet palkittiin merkittävästä pitkäaikaisesta työstä näytelmäkirjailijana ja dramaturgina. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa.

Paikallinen - 4.12.2019, 6:45

Suomi uusi pohjoismaiden mestaruuden voittamalla Nordic Futsal Cupin “finaaliottelussa” Ruotsin 3-1. Suomen maalitekijöiksi merkattiin Aleksi Kylmälä, Ruotsin oma maali ja Jarmo Junno. Ruotsin ainoa maalintekijöä oli Albert Hyseni.

Paikallinen - 3.12.2019, 18:05

Turkulainen Timo Esko saa itsenäisyyspäivän korkeimman kunniamerkin, Suomen Valkoisen Ruusun suurristin. Oikeustieteen tohtori Esko toimi tähän vuoteen saakka korkeimman oikeuden presidenttinä ja sitä ennen vastaavassa tehtävässä Turun hovioikeudessa.

Sisältää kuvan
luonnonsuojelu
Paikallinen - 3.12.2019, 18:03

Mynämäen–Mietoisten luonnonsuojeluyhdistys palkitaan Turun Kynnys-palkinnolla esteettömän lintulavan suunnittelusta ja rakentamisesta Mietoistenlahden lintujensuojelualueen reunalle.

Paikallinen - 3.12.2019, 9:34

Opetushallitus on myöntänyt Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistoille sekä Åbo Akademille 725 000 euron jatkorahoituksen suuren suosion saavuttaneen täydennyskoulutushankkeen jatkamiseksi.

Paikallinen - 3.12.2019, 9:30

Tänään 3.12. vietetään kansainvälistä vammaisten päivää. Turun museokeskus ottaa osaa juhlapäivään nostamalla kokoelmistaan ja sisällöistään esiin esimerkkejä vammaisuuden huomioimisesta eri museoissa.

Paikallinen - 3.12.2019, 9:29

Turun seudun opaskartalla on julkaistu joulukauden kunniaksi valtakunnan ykköskuusen rekisteritiedot. Kuusi on joulukuun ajan nähtävissä karttapalvelun puurekisteristä, josta löytyy tiedot kaikista kaupungin rekisteriin kirjaamista puista.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.12.2019, 9:28

Joulu, joulu – tuohon tapaan lienen sitä sanaa äännellyt silloin tällöin kautta tämän ikäni puhetaitoisen jakson. Se on minulle hieno ja kallisarvoinen sana. ”Taata” eli Frans Emil Sillanpää kirjoitti ja luki joulupakinoitaan radiossa jouluisin vuosina 1945-1963.