Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 4.
heinäkuuta
2020.

100 minuuttia taidetta viikossa lisäämään ikäihmisten ja nuorten hyvinvointia Varsinais-Suomessa

Joukko varsinaissuomalaisia hoitokoteja ja muita sote-toimijoita alkaa tarjota asiakkailleen 100 minuuttia taidetta viikossa. Taiteella ja kulttuurilla on tutkitusti vahva yhteys parempaan terveyteen, psyykkiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

Turun ammattikorkeakoulun Taikusydän-yhteyspiste on yksi valtakunnallisen 100 minuuttia taidetta viikossa -kampanjan virallisista kumppaneista ja suunnittelijoista. Alueellinen kulttuurihyvinvoinnin työryhmä haastoi varsinaissuomalaisia yhteisöjä osallistumaan kampanjaan. Haasteen innostamana Varsinais-Suomesta lähti mukaan kuusi toimijaa vanhainkodeista nuorten työpajoihin.

Hyvä elämä kaikenikäisille taiteen avulla

Vaikeasti muistisairaiden hoitokoti Otso-koti Runosmäessä lisää kampanjan innoittamana taiteen käyttöä:

- Tavoitteenamme on elää mahdollisimman täyttä elämää ja tarjota asukkaillemme hoivan lisäksi iloa ja elämyksiä – siis elämän sisältöä loppuun saakka. Tässä taiteen muodot ovat ratkaisevan tärkeitä. Varsinkin musiikilla on meille valtavan suuri merkitys, kuvailee johtaja Ulla Korpela.

Nuorten työpaja on työllistymistä ja kouluttautumista tukeva palvelu Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten alueen työttömille nuorille. Työpajassa toteutetaan kampanjan aikana mm. taidevalokuvausta luonnossa, musiikkiterapeuttinen bändituokio, taidenäyttelyitä ja maalaamista. Lisäksi taiteilija Pauliina Pesonen ohjasi pajalaisille mediataideprojektin.

Taiteeseen kannattaa panostaa

Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n Asuinkoti Kotikunnas on ollut mukana kampanjassa alusta saakka. Yhdistys järjestää taidetoimintaa lähes päivittäin.

– Muistisairautta sairastavat saavat omaa ääntään ja elämäntarinaansa esiin taiteen kautta. Ikääntyessäkin voi elää rikasta, omannäköistään elämään taiteen avulla. Meillä on pitkältä ajalta näyttöä siitä, että taiteeseen kannattaa panostaa, projektikoordinaattori ja kampanjan suojelijana toimiva Helena Norokallio kertoo.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 3.7.2020, 9:09

Koronapandemia on aiheuttanut yhteiskunnallisen kriisin ja mullistanut arkielämän, ja sen ymmärtämiseksi ja käsittelemiseksi tarvitsemme tutkittua tietoa ja uusia näkökulmia.

Paikallinen - 3.7.2020, 7:43

Shanghai Rankingin kesäkuun lopulla julkaisema Global Ranking of Academic Subjects 2020 -yliopistovertailu sijoitti yhteensä yli 4 000 yliopistoa 54 eri tieteenalalla. Turun yliopisto listattiin maailman parhaiden yliopistojen joukkoon yhteensä 23 tieteenalalla.
 

Paikallinen - 2.7.2020, 8:31

Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikkö on avannut Saaristomeren tutkimuslaitoksen entiseen kirjastoon pienimuotoisen näyttelyn, joka esittelee yleisölle saaren hospitaaliaikaa ja sen jälkeen taloon tulleen tutkimuslaitoksen toimintaa.

Paikallinen - 2.7.2020, 8:31

Museo avaa ovensa 7.7. uusin ja uusiutunein näyttelyin. Nyt avautuva kokoelmanäyttely Pari sanaa keräämisestä kertoo mukaansatempaavalla otteella Turun taidemuseon kokoelman historiasta, karttumisesta ja teosten lainamatkoista maailmalla.

Paikallinen - 1.7.2020, 11:02

Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) on tänään sulkenut lopullisesti Naantalin voimalaitoksen kaksi vanhinta kivihiilikäyttöistä yksikköään, vuonna 1960 valmistuneen ykkösyksikön ja vuonna 1964 valmistuneen kakkosyksikön.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.7.2020, 10:37

Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteinen komedia Helppo ero saa ensi-iltansa 2.7. Naantalissa, Kailon saaren upeassa kesäteatterimiljöössä. Esityskausi jatkuu 22.8. asti ja katsomo täytetään turvavälit huomioiden.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.7.2020, 10:13

Kasvava ja kehittyvä Turun Kupittaan alue saa ensimmäisen hotellinsa, kun Original Sokos Hotel Kupittaa aukeaa 1.7. Yhdeksänkerroksinen hotelli vastaa viime vuosina voimakkaasti kasvaneeseen kysyntään niin työ- kuin vapaa-ajan matkustamisen osalta.

Paikallinen - 1.7.2020, 9:31

Tallinkin kesän uudet reitit Helsingistä Riikaan ja Turusta Tallinnaan ovat herättäneet suurta kiinnostusta, joten Tallink lisää lähtöjä Helsinki-Riika- ja Turku-Tallinna-reiteille elokuussa 2020.

Paikallinen - 30.6.2020, 10:14

New Performance Turku Festivalin vuoden 2020 MOBILITIES-teeman ympärille kutsutut teokset käsittelevät liikkuvuuksia esimerkiksi kansainvälisen liikkuvuuden ja liikkumisen uudelleen ajattelun kautta.

Paikallinen - 30.6.2020, 10:11

Tuoreen tutkimuksen mukaan nallehaaste on esimerkki pandemianaikaisesta hyvää tekevästä, yhteisöllisestä ja ylisukupolvisesta leikistä. Katsausartikkelin mukaan mielikuvitus, osallistavuus ja yhteisöllisyys nousevat tärkeimmiksi nallejahdin piirteiksi.

Paikallinen - 30.6.2020, 7:29

Turun kaupungilla on n. 350 erilaista liikuntapaikkaa. Suurin osa kohteista on kaikkien kuntalaisten käytössä: osa vuoronvarauksen kautta, osa ilman varausta. Pääasiallisesti kaikki alle 20-vuotiaiden käyttäjien seuratoiminnan harjoitusvuorot ovat maksuttomia. 

Paikallinen - 29.6.2020, 8:36

Lounais-Suomessa poliisia työllistivät rattijuopot, ylinopeudet, vahingonteot, pahoinpitelyt ja häiriköt. Myös kotihälytyksiä kirjattiin viikonlopun aikana 89 kappaletta koko Lounais-Suomen poliisilaitoksella. Vuonna 2019 kotihälytyksiä oli vastaavana viikonloppuna 64 kappaletta.

Paikallinen - 29.6.2020, 8:35

Varsinais-Suomessa viime viikon aikana havaituista kymmenestä koronatartunnan saaneesta viisi on työskennellyt Turun telakalla verkostoyrityksessä.

Paikallinen - 29.6.2020, 8:35

Turun Suurtorin keskiaika ry toteutti ensimmäiset virtuaaliset Keskiaikaiset markkinat to–su 25.–28.6.2020.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.6.2020, 15:06

Heinäkuun alkupuolella aloitetaan kaikkien yli 70-vuotiaiden turkulaisten tavoittelu puhelimitse. Soiton saavat ne, jotka eivät ole hyvinvointitoimialan säännöllisen palvelun piirissä. Heitä on Turussa lähes 18 000 henkilöä. Puhelujen avulla kartoitetaan poikkeusajan elämän sujumista.

Paikallinen - 26.6.2020, 14:50

Turun kaupunki on vahvistanut juhlavuotta viettävälle Aura Festille luvan tapahtuman järjestämiselle. Kaupunkifestivaali Aura Fest juhlitaan Turun Kupittaanpuistossa 1.-2. elokuuta. Festivaalin perjantain 31.7. ohjelmisto siirretään sunnuntaille 2.8. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.6.2020, 9:15

Naantalin uimapaikoilla on ollut tänä kesänä hyvä pulikoida, sillä uimaveden laatu on hyvällä tasolla. Kesän ensimmäiset uimavesinäytteet on otettu viimeisen parin viikon aikana kaikilta Naantalin 14 uimapaikalta. Naantalin uimavesiä valvoo Raision ympäristöterveys.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.6.2020, 9:11

Kesäkuun puolivälissä toteutettu laaja kuluttajakysely vahvistaa, että suomalaiset pitävät kauppakeskuksia turvallisina asiointipaikkoina. 55 % kuluttajista aikoo käydä syksyn aikana kauppakeskuksissa aiempaa useammin tai kuten ennenkin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.6.2020, 15:31

Ruisrockissa nähdään kesällä 2021 tuottaja Martin Garrix (NL). Palkittu ja listasijoituksia napsiva artisti on elementissään niin nostattavien tanssibiisien kuin melodisten popkappaleiden parissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.6.2020, 15:16

Liiga-kausi 2020-21 käynnistyy lokauun alussa, kolmisen viikkoa totuttua myöhemmin. TPS aloittaa kauden vierasottelulla Porissa Ässien vieraan perjantaina 2.10, mutta pelaa ensimmäisen kotiottelun heti seuraavana päivänä. TPS saa vieraakseen Lukon lauantaina 3.10.